Tomas Björkroth jatkokaudelle RKP Varsinais-Suomen puheenjohtajaksi

RKP Varsinais-Suomi on piirikokouksessaan Paraisilla 13. huhtikuuta 2024 valinnut puheenjohtajiston ja hallituksen vuodelle 2024–2025. Paraisilta kotoisin oleva Tomas Björkroth valittiin jatkokaudelle piirin puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajina jatkavat myös Markus Blomquist Turusta ja Roger Hakalax Kemiönsaarelta.

– Kiitos luottamuksesta saada jatkaa piirin puheenjohtajana! Piirin ja puolueen luottamustehtävät ovat antaneet minulle paljon, ja toivon voivani vastata siihen korkoineen. Luottamustehtävä myös esimerkiksi puoluehallituksessa, tai ympäristövaliokunnan puheenjohtajana, antaa lisämahdollisuuden valvoa maakunnan etuja puolueen sisällä, sanoo piirin puheenjohtaja Tomas Björkroth.

– Kuluneen vuoden aikana RKP:n piiri on koonnut poliittisen ohjelman vuosille 2023–2027, jota nyt haluan lähteä toteuttamaan Varsinais-Suomen paikallisjärjestöjen ja liittojen kanssa. Tulevat vaalit, ensin EU-vaalit kesäkuussa, antavat mahdollisuuden nostaa esille RKP:lle tärkeitä asioita. Harvoin on mielenkiinto RKP:tä kohtaan ollut yhtä suuri kuin nyt, niin mediassa kuin kansan keskuudessa. Meidän tulee vastata tähän ja fokusoida mielenkiinto RKP:lle tärkeisiin kysymyksiin, Björkroth jatkaa.

RKP Varsinais-Suomen hallitus koostuu kuudesta jäsenestä ja varajäsenestä.

Seuraavat henkilöt valittiin:

Varsinainen jäsen (Varajäsen)

Jerker Björkqvist (Rosanna Blomster), Turku

Marlena Laurén (Fredrika Sihvonen), Parainen

Oscar Byman (Jan Drugge), Kemiönsaari

Camilla Sonntag-Wilenius (Henrik Solin), Salo ja Lieto

Gilla Granberg (Kjell Wennström), Svenska Kvinnoförbundet ja Svenska Seniorer i Åboland

Rasmus Anttila (Linda Johans), RKP-nuoret

Karin Cederlöf Uudenmaan RKP:n uusi piirin puheenjohtaja

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen Uudenmaan piiri piti piirikokouksensa lauantaina 13. huhtikuuta Sipoossa. Piirikokous valitsi Karin Cederlöfin uudeksi piirin puheenjohtajaksi. Cederlöf on toiminut valtuutettuna Espoossa vuodesta 2021 ja Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella vuodesta 2022. Cederlöf on myös HUS:n hallituksen jäsen. Cederlöf on koulutukseltaan juristi ja työskentelee ministeriön virkamiehenä. Cederlöf odottaa innolla työn aloittamista piirin puolesta.

Lue edellinen artikkeli

Ingo pyrkii RKP:n varapuheenjohtajaksi

Huolellisen harkinnan ja useiden pyyntöjen jälkeen koko piiriltä, Mustasaaaren RKP:n kunnallisjärjestön esityksestä ja RKP-Nuorten laajalla tuella Christoffer Ingo ilmoittaa, että jos hän saa Pohjanmaan piirin luottamuksen, hän on valmis ottamaan vastuun toimimaan RKP:n varapuheenjohtajana. Ingo on Mustasaaren kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja RKP-Nuorten entinen puheenjohtaja.

Lue seuraava artikkeli