Ministeri Bergqvist hakee jatkoa varapuheenjohtajana – Haluan tehdä RKP:stä entistäkin paremman

Ministeri Sandra Bergqvist asettuu uudelleen ehdolle Suomen ruotsalainen kansanpuolueen varapuheenjohtajaksi kesäkuun puoluekokouksessa. Puheenjohtajavaalit ovat yksi syy siihen, että Bergqvist pyrkii jälleen varapuheenjohtajaksi.

– Puolueen puheenjohtajan vaihtuminen on iso asia puolueelle. Se tarkoittaa uutta johtajuutta ja uusia näkökulmia. Haluan olla mukana viemässä puoluetta eteenpäin ja tukea uutta puheenjohtajaa tässä työssä, Bergqvist sanoo.

Bergqvist on toisen kauden kansanedustaja Varsinais-Suomesta ja on toiminut RKP:n varapuheenjohtajana vuodesta 2017. Nykyisessä hallituksessa hän on urheilu- ja nuorisoministeri. Nykyisestä positiostaan hänelle on kertynyt runsaasti kokemusta, josta on hyötyä myös puolueen johdossa. 

– Haastavina aikoina puoluejohdolta tarvitaan kokonaisuuksien hahmottamista sekä rohkeutta ja voimaa. Ministerinä näitä ominaisuuksia tarvitsee jatkuvasti erilaisten koettelemusten johdosta, joten uskon että minulla on annettavaa myös puoluejohdossa, Bergqvist sanoo.

Bergqvist haluaa jatkaa työtä sen eteen, että RKP pysyy liberaalina puolueena, jolla on korkeat tavoitteet ja laaja pohja. Hän haluaa RKP:n olevan hyvä esimerkki siitä, miten vaikeista asioista voidaan keskustella rakentavasti ja kunnioittavasti. 

– Näen tärkeinä ominaisuuksina politiikassa halukkuuteni löytää aina ratkaisuja ja tehdä kovasti töitä sen eteen, mihin uskon. Tällä tavoin haluan olla mukana tekemässä entistä parempaa RKP:tä, Bergqvist sanoo.

Richard Sjölund on Henrik Wickströmin uusi avustaja

Richard Sjölund Helsingistä on Henrik Wickströmin uusi avustaja. Sjölund on suorittanut valtiotieteen maisterin tutkinnon Åbo Akademin yliopistossa. Sjölundilla on työkokemusta muun muassa Euroopan kemikaalivirastosta (ECHA), joten hänellä on hyvä käsitys valtion virastojen toiminnasta.

Lue edellinen artikkeli

Valtatie 25 ja Inkoon syväsatamat nousevat EU:n kattavaan liikenneverkkoon – EU-rahahanat aukeavat

Valtatie 25 ja Inkoon syväsatama nousevat EU:n TEN-t kattavaan liikenneverkkoon. Sekä Inkoon satama, että valtatie 25 näkyvät nyt liikenne- ja viestintäministeriön päivitetyillä TEN-t kartoilla.

Lue seuraava artikkeli