RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin linjapuhe puoluekokouksessa 10.6.2023

PIDETTY PUHE PITÄÄ. ALLA OLEVA TEKSTI ON KÄÄNNÖS PÄÄOSIN RUOTSIKSI PIDETYSTÄ PUHEESTA.
Hyvä puoluekokous, rakkaat RKP:läiset, hyvät naiset ja herrat,

Haluan aloittaa toteamalla, että tuntuu todella hienolta olla nyt täällä teidän kanssanne, ystävien seurassa Tampereella. 

Tamperehan on hyvin mukava kaupunki, jossa lisäksi on erinomaisen hieno ruotsinkielinen koulu. Siskoni perheineen asuu täällä myös. Vajaa kuukausi sitten jääkiekon MM-kisat järjestettiin täällä – se tuskin jäi keneltäkään huomaamatta – ja nyt on vielä tärkeämmän kokoontumisen aika, nimittäin RKP:n puoluekokous. Ja tämäkään tuskin jää keneltäkään huomaamatta! 

Haluan teidän tietävän, että olen kuluneen kevään aikana moneen otteeseen, ja erityisesti viimeisten viikkojen aikana, ajatellut sitä, kuinka ihanaa olisi päästä lomille Säätytalolta, jotta voisin tavata teidät, viettää aikaa kanssanne, ja yhdessä ympäri maata tulleiden RKP:läisten kanssa saada keskustella siitä, mitä niin täällä kotona kuin maailmallakin tapahtuu sekä pohtia tulevaisuutta yhdessä. Nyt olemme vihdoin täällä!

Hyvä puoluekokous,

Vapaus on arvokkainta, mitä meillä on. En ole poliittisen urani aikana koskaan aikaisemmin yhtä paljon ajatellut sitä, kuinka arvokasta on saada asua omassa, vapaassa, demokraattisessa maassa. Tunnen syvää ja suurta kiitollisuutta siitä, että vanhempani ja heidän sukupolvensa uhrauksiensa kautta pelastivat Suomen ja antoivat meille lahjoista suurimman – maamme itsenäisyyden. 

Jokin aika sitten selasin 95-vuotiaan tätini Pianin kanssa isovanhempieni vanhaa vieraskirjaa 1940-luvulta. Isäni nuorempi sisko oli löytänyt tekstin, jonka hän halusi minun näkevän. Kyseessä oli 30. heinäkuuta 1942 päivätty teksti, jonka isäni Lars (Lasse Forss) oli kirjoittanut ollessaan 20-vuotias ja kotona Pietarsaaressa ensimmäisellä lomallaan rintamalta. Hän kirjoitti näin (käännetty): 

”Pitkä talvi, jolloin oli kylmää ja lunta, katosi tuolla etulinjalla. Jo silloin oli toivo saada pian olla rakkaitteni luona, mutta aika ei sallinut sitä. Sen sijaan tuli kevät suurine taisteluineen, mutta kaipuu kotiin kasvoi vain suuremmaksi. Korkeinta pyydettiin antamaan elämälle vielä aikaa, jotta voisimme tavata. Sitten tuli päivä, jolloin pääsin ensimmäiselle lomalle. Miten hauskaa ja ihanaa minulla onkaan ollut tänä aikana. Ehkä ne sanat, ”on raskastakin raskaampaa jättää teidät”, toimivat osoituksena kiitollisuudestani.”

Tänään moni nuori ukrainalainen sotilas kokee samoja tunteita kuin isäni koki 80 vuotta sitten ja jaksaa taistella kotimaansa puolesta siksi, että vaihtoehtoja ei ole. On syytä muistuttaa itseämme siitä, että Ukrainan sota myös on meidän sotamme vapauden, demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. Siksi olemme Suomen hallituksessa tehneet tärkeitä päätöksiä konkreettisista tukipaketeista Ukrainalle. Tänään tukipaketteja on jo 16, ja Suomen on jatkossakin tuettava Ukrainaa eri tavoin niin kauan kun on tarpeen. On tärkeää, että me EU:ssa ja lännessä seisomme yhteisenä rintamana Ukrainan takana. Venäjä nimittäin ei saa tätä sotaa voittaa.

Hyvät ystävät,

Ensimmäistä kertaa puolueen historiassa kokoonnumme myös puoluekokoukseen uutena, historiallisena aikakautena – Suomi on nyt puolustusliitto Naton jäsen! Tämän eteen Suomen ruotsalainen kansanpuolue on työskennellyt pitkään. Rakkaat ystävät – pitkäjänteinen ja määrätietoinen työ tuottaa tulosta!

Minulle Nato-jäsenyys on tärkein yksittäinen poliittinen päätös, jota olen ollut mukana tekemässä poliittisen urani aikana. Jos joku neljä vuotta sitten Antti Rinteen hallituksen hallitusohjelman musteen juuri kuivuttua olisi sanonut, että Suomesta ennen tämän hallituskauden päättymistä on tullut Naton täysimääräinen jäsen sosialidemokraattien, keskustan ja vasemmistoliiton tukemana, niin silloin olisi asettanut itsensä naurunalaiseksi ja vaikuttanut täysin todellisuudesta vieraantuneelta. 

Hyvät ystävät,

Suomi otti eduskunnan laajalla enemmistöllä ratkaisevan askeleen uuteen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen aikakauteen. Jätimme Nato-option taaksemme ja käänsimme sivua. Tähän tullaan jatkossa kiinnittämään merkittävästi huomiota historiankirjoissa. 

Kyseessä on suurin ulko- ja turvallisuuspoliittinen linjanmuutos sitten EU-jäsenyyden – uusi aikakausi isänmaamme puolustuksessa. Viime kauden hallituspuolueista ainoastaan meillä, Suomen ruotsalaisella kansanpuolueella, oli puoluekokouspäätös jäsenyyden hakemisesta. Julkisesti pidimme matalaa profiilia, mutta RKP valitsi tietoisesti roolin sopivasti vauhdittavana, kokoavana voimana, kun Nato-jäsenyyttä käsiteltiin. Valitsimme toimimisen median kanssa flirttailun sijaan.

Mutta saanen myös sanoa sen suoraan: Nato-jäsenyytemme ei ole täydellinen ilman, että myös Ruotsi on mukana. Ruotsin asia on meidän!

Suomen on jatkossakin oltava aktiivinen toimija maailmanlaajuisesti. Kun maailmassa puhaltaa kylmä viima, on etenkin pienelle maalle erittäin tärkeää vaalia kansainvälistä yhteistyötä, oikeusvaltioperiaatetta ja sääntöperusteista järjestelmää. Turvallisuuttamme vahvistaa kunnioitus kansainvälisiä sopimuksia, rakenteita ja ihmisoikeuksia valvovia mekanismeja kohtaan. Ja ulko- ja turvallisuuspolitiikka on nyt tärkeämpää kuin pitkään aikaan. 

On myös tärkeää pitää ystävät lähellä. Suomelle pohjoismainen yhteistyö ja EU ovat jatkossakin tärkeitä. Nato on meille uusi ulkopoliittinen ulottuvuus, joka myös entisestään vahvistaa yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa. Nämä kolme instituutiota –Pohjoismaat, EU ja Nato – ovat Suomen ulkopolitiikan kulmakiviä muuttuvassa maailmantilanteessa, kun suurvaltojen välinen kilpailu kiristyy.

 

Hyvät ystävät,

Monista haasteista, pandemian ja Ukrainan sodan muodossa, huolimatta RKP onnistui myös saamaan aikaan merkittäviä tuloksia. 

Oikeusministerinä ja RKP:n puheenjohtajana olen ylpeä siitä, että olen vienyt läpi historiallisen seksuaalirikoslainsäädännön uudistuksen sekä kattavat toimenpiteet naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi. Naisiin kohdistuva väkivalta sekä lähisuhdeväkivalta on saatava loppumaan. Tämä ei ole kakkosluokan kysymys. Maassamme tässä on edelleen kyse arjen turvallisuudesta liian monen naisen ja tytön jokapäiväisessä elämässä. Johdin myös työtä, jolla teimme ylivelkaantuneisuudesta kärsivien suomalaisten elämästä helpompaa, ja onnistuimme merkittävästi lisäämään resursseja oikeudenhoitoon, eli muun muassa tuomioistuimille ja syyttäjille, jotta oikeudenkäyntiaikoja saataisiin lyhennettyä. 

Listasta voisi tehdä huomattavasti pidemmän.  

Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministerinä myös Thomas teki vankkaa työtä koko hallituskauden ajan. Thomas – sinulla oli myös etuoikeus työskennellä ministeri Kiurun johtamassa ministerityöryhmässä, jonka tehtävänä oli laatia esitys sote-uudistukseksi samalla kun sen tuli valmistella koronapandemian hoitoa koskevia päätöksiä viisikolle ja hallitukselle. Hyvä puoluekokous, ette arvaakaan, millaista kärsivällisyyttä ja millaisen työpanoksen tämä yhtälö on vaatinut. Haluan tässä ja nyt esittää sydämellisen kiitokseni sinulle, Thomas, vankasta ja mittaamattoman arvokkaasta työstäsi sekä lojaaliudestasi minun ministerikolleganani hallituksessa tämän raskaan hallituskauden ajan. 

Kaikkien RKP:läisten on tiedettävä, että roolimme on ollut hyvin tärkeä siinä, että hallitus – keskellä pandemiaa ja sitten Euroopassa käytävää sotaa – on pystynyt tekemään viisaita ja tärkeitä päätöksiä. RKP asettaa aina maamme edun halpojen tai lyhytnäköisten poliittisten pisteiden keräämisen edelle. Olemme, lyhyesti ilmaistuna, hyvät ystävät, valtionhoitajapuolue. 

Hyvä puoluekokous, 

Meillä on hiljattain ollut eduskuntavaalit. Huomattava osa vaalikeskustelusta pyöri sen kysymyksen ympärillä, että mistä puolueesta tulisi pääministeripuolue. Näimme myös viitteitä siitä, että vaaleista yritettiin tehdä blokkivaalit. Tämä myötävaikutti osaltaan varmasti myös siihen, että erityisesti vihreät ja vasemmistoliitto kärsivät kovan tappion vaaleissa. Myös me menetimme ääniä tämän vuoksi. Siksi meidän oli vaali-iltana mahdollista todeta, että olimme tehneet torjuntavoiton – josta meillä on täysi syy olla ylpeitä. Onnistuimme kuitenkin turvaamaan puolueen yhdeksään paikkaa eduskunnassa, eli saman määrän kuin viimeksi, mikä Ruotsalaisen eduskuntaryhmän painoarvolle oli uskomattoman tärkeää. 

Ruotsalainen eduskuntaryhmä säilytti siis Ahvenanmaan edustajan, Mats Löfströmin mukaan lukien, kymmenen paikkansa. Tämä ei ollut mitenkään itsestään selvää puolueelle, joka oli ollut hallitusvastuussa harvinaisen vaikeana kautena. Koska eduskuntaryhmässämme on kymmenen kansanedustajaa, saamme paikan kaikista eduskunnan valiokunnista, ja saamme myös yhden valiokunnan puheenjohtajuuden. Tämä on tärkeää ajatellen meidän vaikutusvaltaamme eduskunnassa.

Ensimmäistä kertaa oli myös mahdollista äänestää RKP:n ehdokasta koko Mannersuomessa. Meillä oli vähintään yksi RKP-ehdokas jokaisessa vaalipiirissä. Yhteispiiri teki erinomaisen hienoa työtä tämän mahdollistamiseksi – sydämellinen kiitos siitä. 

Kiitos myös RKP-Nuorille kovasta työstänne ja siitä, että meillä oli isoin osuus nuoria ehdokkaita vaaleissa. Kiitos myös RKP:n naisjärjestölle ja Senioreille kaikesta hienosta työstänne yhteisen asiamme eteen. 

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä haluan esittää lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka asetuitte ehdoille eduskuntavaaleissa, sekä kaikille teille puolueaktiiveille ja työntekijöille, jotka mahdollistitte RKP:n näkyvän ja positiivisen kampanjan. Politiikka on joukkuelaji, ja minun RKP:ssäni, meidän RKP:ssämme kaikki pelaajat ovat tärkeitä. Yhdessä olemme vahvoja. Olen niin ylpeä teistä kaikista – RKP-joukkueesta.

 

Hyvät ystävät,

Nyt on kuitenkin aika katsoa eteenpäin. Politiikka ja yhteiskunnan rakentaminen ei ole pikajuoksua, vaan maraton. On tärkeää, että me RKP:läiset näymme kentällä ja olemme aktiivisia. Meidän on kuunneltava ihmisiä ja keskusteltava heidän kanssaan turuilla ja toreilla. Kasvokkain tapahtuvien kohtaamisten kautta tavoitamme sekä ydinäänestäjämme että heidät, jotka etsivät liberaalia, avointa ja suvaitsevaa puoluetta – poliittista kotia, jossa yksilön vapaus ja vastuu on keskiössä. 

On myös tärkeää, että olemme entistä näkyvämpiä perinteisten ydinalueidemme ulkopuolella. On tunnettava, nähtävä ja kuultava, että RKP on olemassa ympäri maata. Meidän on tehtävä hyvää RKP:läistä politiikkaa kaikilla tasoilla. Meidän on oltava äänestäjiemme tavoitettavissa, kuunnella heitä ja olla käytettävissä kaikilla päätöksenteon tasoilla. 

Sosiaalista mediaa emme saa unohtaa. Siellä voimme ja siellä meidän tulee kehittyä. Sosiaalinen media antaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden tavoittaa laajemman yleisön sanomallamme. 

Työtä, jolla puolueena aktivoidumme yhä enemmän yhteiskunnan kaikilla tasoilla, on työ, jonka on alettava nyt. Meidän on oltava puolue, joka välittää ja osallistuu. Tämä vaatii läsnäoloamme ja aktiivisuuttamme – eduskunnassa, hyvinvointialueilla, kunnissa, kentällä ja sosiaalisessa mediassa. Haluan kannustaa teitä kaikkia järjestämään pop-up-tapaamisia, after work -tilaisuuksia koulusta, hoidosta ja hoivasta, liikenteestä tai muista teidän kotiseudullanne ajankohtaisista asioista.

Hyvä puoluekokous,

Pandemia ja Ukrainan sota ovat tärkeimmät syyt siihen, että maamme on velkaantunut paljon viimeisten vuosien aikana. Nyt meidän on käännettävä suunta ja saatava talous tasapainoon.

Meidän on saatava enemmän ihmisiä töihin. Edellinen hallitus onnistui itse asiassa nostamaan työllisyysasteen 75 prosenttiin. Nyt alkavalla kaudella se tulisi nostaa 80 prosenttiin! Ennen eduskuntavaaleja puhuimme paljon tästä. 

Turvataksemme laajan hyvinvoinnin Suomessa tarvitsemme talouskasvua. Me RKP:ssä tiedämme, että hyvinvoinnin paras tae on kestävä talous, työ ja yrittäjyys. Suomeen työtä tekemään hakeutuvien on tunnettava olonsa tervetulleiksi. 

Hyvät RKP:läiset,
Meidän puolueellemme on itsestäänselvyys, että ilmastonmuutos on otettava vakavasti. Vihreä siirtymä luo myös uusia työpaikkoja ja tarjoaa suuria mahdollisuuksia elinkeinoelämällemme. Meidän on hyödynnettävä tätä momentumia! Viimeksi viime viikolla saimme lukea mahdollisista miljardien investoinneista Kokkolaan, Kristiinankaupunkiin ja Porvooseen, jotka voivat luoda tuhansia työpaikkoja. 

Suomen korkea koulutustaso on tärkeä tekijä meidän pärjäämisellemme yhteiskuntana sekä ulkomaisten investointien ja opiskelijoiden houkuttelemisessa. Koulutus on kruununjalokivemme. Nyt on aika turvata lastemme ja nuortemme tulevaisuuden perusta. Koulumme on luotava tasa-arvoiset edellytykset kaikille lapsille ja nuorille taustasta riippumatta. 

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tärkeimpiin arvoihin ja menestystekijöihin kuuluu yhdenvertaisuus ja tasa-arvo. HBO Maxin tuore dokumenttisarja viisikosta ”Viisi valittua” nostaa myös esille Suomen edelläkävijämaana. Ja olihan se ainutlaatuinen maailmanennätys itsessään, että oli viisi naista johdossa. Yksi askel eteenpäin ei kuitenkaan automaattisesti johda seuraavaan, vaan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymysten puolustajia ja vauhdittajia tarvitaan koko ajan. Joten, hyvät ystävät, juuri meitä tarvitaan. Syrjintää, väkivaltaa, rasismia ja seksismiä vastaan. Yhdenvertaisten mahdollisuuksien ja oikeuksien puolesta sekä sen puolesta, että saa olla oma itsensä!

Hyvät RKP:läiset,

Harva asia on yhtä tärkeä ihmisten arjen turvallisuudessa kuin toimivan hoidon ja hoivan saatavuus. Viime talvena minulle kävi onnettomuus tenniskentällä. Rannemurtumani ja vahingoittunut polveni muistutti minua siitä, kuinka nopeasti arki voi muuttua. Asioita, joita olin pitänyt itsestään selvinä, ei ollutkaan mahdollista enää hoitaa itse. Sairauden, mielenterveysongelmien tai onnettomuuden kohteeksi joutuneen tai ihmisen, joka ei enää pysty asumaan kotonaan, on saatava tarvitsemansa apua ja hoivaa.

Suomen ruotsalainen kansanpuolue on se puolue, joka aina puolustaa oikeuttasi hoitoon ja hoivaan lähellä sinua, sekä suomeksi että ruotsiksi. Haluamme lyhentää hoitojonoja. Puolustamme sairaalaverkkoa ja pienempiä sairaaloita. Haluamme panostaa ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. Teemme työtä sen puolesta, että kaikki saisivat oikeaa hoitoa oikeaan aikaan.

Vanhempanakin kaikilla on oltava mahdollisuus aktiiviseen, sisältörikkaaseen ja turvalliseen arkeen. Ennaltaehkäisevä työ on avainasemassa, ja siihen on panostettava. Yksi konkreettinen toimenpide olisi seniorineuvoloiden käyttöönotto. 

Hyvä puoluekokous,

Suomen ruotsalainen kansanpuolue haluaa nähdä Suomen, jossa kaikki voivat elää arkeaan molemmilla kansalliskielillämme, suomi ja ruotsi. Tiedämme, että mitään ei saa pitää itsestäänselvyytenä. Kaksikielisyyden on toimittava myös käytännössä. Loppujen lopuksi kyse on arjen turvallisuudesta. RKP saavuttaa myönteisiä tuloksia maamme kaksikielisyyden eteen istuessamme hallituksessa. Tiedämme myös, miten voi käydä, kun emme ole mukana. 

Hyvä puoluekokous!

Politiikka on muuttunut. Maailma on muuttunut. Sosiaalinen media on tullut jäädäkseen, hyvässä ja pahassa. Vastakkainasettelua syntyy aiempaa helpommin ja valeuutisia leviää salaman vauhdilla. Kaiken tämän keskellä on ihminen, yksilö. Ja ihmiseen on aika helppo vaikuttaa, varsinkin jos ei ole oppinut tarkastelemaan kriittisesti sitä, mitä levitetään. Salaliittoteoriat virtaavat ja tutkimusta kyseenalaistetaan. Yksinkertainen sanoma pääsee yhä helpommin perille. Samalla tiedämme, että useimmat kysymykset eivät ole mustavalkoisia tai sellaisia, joihin on helppo vastata. Tiedämme myös, että yhteiskunnassa eteenpäin pääseminen edellyttää vuoropuhelua, keskustelua ja osallistumista.

Hyvät ystävät, 

Suomen ruotsalaisella kansanpuolueella on pitkä historia hallitukseen osallistumisessa. Suomen ensimmäisenä 105 vuotena itsenäisenä maana RKP on osallistunut hallitukseen yli 83 vuotta. Tänä aikana meillä on ollut kirjava joukko erilaisia hallituskokoonpanoja.

Olemme istuneet hallituksessa käytännössä lähes kaikkien puolueiden kanssa. Yleensä tietenkin hallituksissa, joissa ovat olleet sosiaalidemokraatit ja keskusta sekä kokoomus sen jälkeen, kun puolueesta tuli taas ”hallituskelpoinen” vuonna 1987. Vihreiden kanssa olemme istuneet useissa hallituksissa vuoden 1995 jälkeen, ja kristillisdemokraattien kanssa Ahon sekä Kataisen ja Stubbin hallituksissa. Vasemmistoliiton kanssa olemme olleet samassa hallituksessa moneen otteeseen, mutta myös samoissa hallituksissa kuin heidän edeltäjänsä SKDL. Tämä oli aikana, jolloin heidän joukossaan oli yhä stalinisteja. 

Entä perussuomalaiset? Ei, on totta, ettemme ole koskaan istuneet hallituksessa perussuomalaisten kanssa. Sen sijaan olemme istuneet hallituksessa heidän edeltäjänsä Suomen Maaseudun Puolueen kanssa. Mitä Veikko Vennamo ajatteli suomenruotsalaisista, ei ollut kovinkaan epäselvää kenellekään. 

Helmikuussa tänä vuonna kirjoitin Hufvudstadsbladetissa julkaistussa artikkelissani, että blokkipolitiikka ei sovi Suomeen.

Pysyn kannassani, että näin on. Katsokaa vain Yhdysvaltoja ja miten jakautunut siitä maasta on tullut. Meidän ei tule kulkea sitä tietä hyvässä isänmaassamme. Emme tarvitse enempää vastakkainasettelua ja kahtiajakoa – tarvitsemme enemmän luottamusta ja yhteenkuuluvuutta yhteiskunnassamme. Ja tarvitsemme lisää keskitien politiikkaa. Politiikkaa, joka onnistuu sekä uudistamaan Suomea että kannustamaan työhön ja työllisyyteen sekä hillitsemään velkaantumista samalla kun vaalitaan sitä, että kaikki pysyvät mukana. Että pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkon on kestettävä myös talouden yskiessä. Mutta tällä hetkellä porvarillisen liberaalilla keskikaistalla ei ole ruuhkaa. Tässä meillä on iso työ tehtävänä. Ja hyvät ystävät, tämän meidän tulee myös nähdä mahdollisuutena. RKP:lle mahdollisuus kasvaa.

Missä RKP on nyt? Ja mitä puolueen puheenjohtaja ajattelee? Sen haluatte varmaan tietää. Olemme keskellä käynnissä olevia hallitusneuvotteluja kokoomuksen, perussuomalaisten ja KD:n kanssa. Kyseessä on kokoomuksen puheenjohtajan vaalituloksen perusteella valitsema hallituspohja. Tiedätte varmasti myös, mitkä kynnyskysymykset RKP asetti vastauksessamme hallitustunnustelijalle. Ne liittyivät kansainvälisten sopimusten kunnioittamiseen, perus- ja ihmisoikeuksiin, EU-politiikkaan, ilmastotavoitteisiin ja maamme kaksikielisyyteen.

Nyt olemme neuvotelleet kuuden viikon ajan Säätytalolla. Tiesin, että siitä ei tulisi helppoa. Siitä tuli kuitenkin vielä haastavampaa kuin olisin voinut kuvitellakaan. Haluan tässä osoittaa suuret kiitokseni koko RKP:n neuvotteludelegaatiolle, joka koostuu liki 50 henkilöstä. Olette tehneet mahtavaa työtä tähän asti, ja olen ollut ylpeä teistä kaikista sekä teidän osaamisestanne, energiastanne ja kyvystänne tuoda esille RKP:lle tärkeitä kysymyksiä ja arvoja aamusta iltaan.  

Nämä hallitusneuvottelut ovat monin tavoin erilaiset kuin aikaisemmat kolme, joihin olen osallistunut. Syy on oikeastaan helppo nähdä. Meillä on pöydässä kaksi puoluetta, jotka ovat monissa asioissa toistensa vastakohtia. Me (RKP) ja Perussuomalaiset. Näkemyksemme esimerkiksi maahanmuutosta ovat täysin erilaiset, kuten myös näkemyksemme ilmastokysymyksistä, EU:sta ja maan kaksikielisyydestä. Se, mikä osittain yhdistää, on näkemys talouden tasapainottamisesta sekä työmarkkinoiden uudistamisesta.

Tällä lähtökohdalla on selvää, että jos hallitus syntyy, kyse ei ole onnellisesta avioliitosta vaan pikemminkin välttämättömyydestä siinä tilanteessa, jossa maamme nyt on. Meillä on sota Euroopassa, meillä on hoitojonoja, meillä on työvoimapula, ja meillä on talous epätasapainossa, jonka vuoksi velkaannumme noin 10 miljardia euroa vuodessa. Emme voi jatkaa näin. Se on vastuutonta lapsiamme kohtaan.

Samalla on kuitenkin niin, että RKP ei tietenkään lähde hallitukseen hinnalla millä hyvänsä. Olen aina alusta, ensimmäisestä päivästä lähtien korostanut, että lopullinen ehdotus hallitusohjelmaksi ratkaisee osallistumisemme. Se, että neuvottelemme, ei ole vielä kyllä. Se on ehkä. Ja meillä on vielä paljon suuria asioita pöydällä. Valitettavasti en voi avata niitä juurikaan, mutta sanon kuitenkin selvästi, että hoiva-alan ongelmiin on löydettävä ratkaisuja, jotka lyhentävät hoitojonoja ja lisäävät vanhusten arjen turvallisuutta. Hyvinvointialueemme tarvitsevat riittävän rahoituksen, ja nyt tarvitaan työrauhaa. Porvoossa, Raaseporissa ja Pietarsaaressa sijaitsevien pienempien sairaaloidemme tulee saada kehittyä, eikä niitä tule heikentää tai lakkauttaa, ja tämä pätee myös Vaasan ja Kokkolan keskussairaaloiden kohdalla. Hoivaan ei ole liikaa rahaa myöskään Helsingissä, Uudellamaalla tai Varsinais-Suomessa, eikä muullakaan alueella. Myös pula hoitohenkilökunnasta on tosiasia eri puolilla maata. Näihin haasteisiin tulevan hallituksen on vastattava ratkaisuilla, ei alasajolla ja keskittämisellä.

Hyvä puoluekokous, rakkaat RKP:läiset!

Tilanne, jossa nyt olemme, on vaikea. Hyvin vaikea. Nyt jos koskaan tarvitsemme toisiamme. Meidän on tuettava ja autettava toisiamme, meidän on pidettävä yhtä. Minulla on suurta ymmärrystä sille, että tilanne koetaan hyvin hankalana. Haluan teidän tietävän, että niin tunnen minäkin. Joka päivä. Ja asiaa voi lähestyä niin, että meitä juuri nyt tarvitaan enemmän kuin koskaan Suomen hallituksessa, ollaksemme sen ainoa liberaali ääni, joka myös sisältäpäin pystyy vaikuttamaan lopputuloksiin. Tai sitten asiaa voi lähestyä niin, että emme missään olosuhteissa voi osallistua, koska silloin on riski siitä, että joutuisimme tinkimään arvoistamme. 

Sanon tämän nyt selvästi. Suomen ruotsalainen kansanpuolue ei tule koskaan tinkimään arvoistaan. Tulemme aina olemaan puolue, joka puolustaa kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta, avoimuutta, jokaisen yhdenvertaista oikeutta äidinkieleensä, suomeen tai ruotsiin, maamme kaksikielisyyttä, demokratiaa, oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksia. Aina – ystävät – aina! 

Jos tästä syntyy hallitus, se ei muuta arvopohjaamme – meistä ei tule kristillisdemokraatteja, kokoomuslaisia tai perussuomalaisia. Me pysymme RKP:läisinä sillä arvopohjalla, joka meillä nyt on ja tulee olemaan jatkossakin. On itsestään selvää, että lopulliseen neuvottelutulokseen meidän on otettava kantaa ja silloin tehdä punnintaa siitä, mitä on parempi hyväksyä tai jättää hyväksymättä. Olla mukana vai olla ulkopuolella? Mitä menetämme – mitä saamme – mitä voimme torjua. Ja miten se vaikuttaa meihin puolueena tästä eteenpäin, miten se vaikuttaa äänestäjiimme, miten se vaikuttaa Suomeen. Se päivä ei ole tänään, mutta se päivä tulee pian.

Saanen myös sanoa, että kenenkään ei pidä uskoa, olisi niin yksinkertaista, että ”ei” meiltä nyt automaattisesti tarkoittaisi hallituspohjaa, jossa Kokoomus ja SDP olisivat suurimpia ja johon me automaattisesti sisältyisimme. Sitä ei voi pitää itsestäänselvyytenä. SDP:n houkutteluyrityksistä huolimatta. 

Hyvä puoluekokous,

Ensi vuonna on jälleen vaalit. Eikä ainoastaan yhdet, vaan kahdet. Aloitamme presidentinvaaleilla tammikuussa, ja kesäkuussa on EU-vaalien aika. RKP tulee siksi nyt aloittamaan työn nimittääksemme monipuolisen joukon osaavia ehdokkaita, jolla turvaamme paikkamme Brysselissä. Valtionhoitajapuolueena meidän on yhdistettävä voimamme laajalla rintamalla, jotta turvaamme Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen edustuksen Euroopan parlamentissa. MEP:in, joka voi jatkaa sitä erinomaista työtä, jota Nils Torvalds on tehnyt maamme, Euroopan ja puolueemme eteen. Paikan turvaamiseksi tulemme tarvitsemaan monta omistautunutta, osaavaa ja kunnianhimoista ehdokasta ympäri maan, jotka tuovat näkyväksi arvomme eurooppalaisena puolueena.

Hyvät RKP:läiset, 

Presidentinvaalit ovat aina haastavia pienille puolueille. Siitä lähtien, kun siirryttiin suoraan kansanvaaliin vuonna 1994, RKP:llä on ollut oma ehdokas. Nyt meillä on juuri ollut eduskuntavaalit ja nyt keskitymme hallituksen muodostamiseen. Tarvitsemme aikaa analyysille, ja puoluehallitus palaa syksyllä kysymykseen siitä, tuleeko RKP:llä olemaan oma presidentinvaaliehdokas.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on tullut yhä tärkeämpi. Riippumatta siitä, onko meillä oma presidentinvaaliehdokas vai ei, RKP:llä tulee olemaan tärkeä rooli. Historia nimittäin osoittaa, että RKP on ollut edelläkävijä isoissa ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä. Ajoimme jo varhain EU-jäsenyyttä, ja monissa kansainvälisissä kysymyksissä olemme olleet vauhdittava voima.

Haluan myös muistuttaa teitä siitä, että RKP puhui Nato-jäsenyyden puolesta jo pitkään ennen kuin jäsenyydestä tuli suosittu. Viime presidentinvaaleissa RKP oli ainoa puolue, joka avoimesti puhui Nato-jäsenyyden puolesta!

Edelläkävijänä oleminen ei aina realisoidu kannatukseksi. On kuitenkin valtionhoitajapuolueen tehtävä ajaa tiettyjä ulko- ja turvallisuuspoliittisia kysymyksiä silloinkin, kun ne eivät ole suosittuja keskustelunaiheita. Roolimme näissä kysymyksissä on aina ollut isompi kuin kannatuksemme perusteella voisi olettaa. Tulemme nyt analysoimaan tilannetta tarkasti ja palaamaan asiaan syksyllä. 

Yksi asia on varma, ja se on, että Suomi tarvitsee RKP:tä, ja että meidän on mentävä Eteenpäin – Yhdessä! 

Hyvät ystävät,

Näillä sanoilla avaan puoluekokouksen ja odotan innolla sisältörikasta keskustelua!

Bergqvist: Suomi tarvitsee RKP:tä nyt enemmän kuin koskaan

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puoluekokouksessa kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Sandra Bergqvist korosti, että poliittinen ilmapiiri on muuttunut ja että meidän on sopeuduttava siihen.

Lue edellinen artikkeli

Henriksson jatkaa RKP:n puheenjohtajana

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson valittiin uudelleen puolueen puheenjohtajaksi Tampereella pidetyssä puoluekokouksessa. Henriksson on toiminut RKP:n puheenjohtajana vuodesta 2016.

Lue seuraava artikkeli