Marlén Timonen ehdolle EU-vaaleissa

Timonen haluaa nostaa esille nuorison tulevaisuuden EU:ssa

Marlén Timonen (s.1955) johti eduskuntavaaleissa 2011 hyvällä menestyksellä Mikael Käldin kampanjan. Timonen teki omalta osaltaan erittäin hyvät kuntavaalit vuonna 2012. Energinen Timonen on sekä politiikan että urheilun kautta luonut laajan verkoston. EU-vaaleissa Timonen haluaa ennen kaikkea nostaa esille nuorison tulevaisuuden.

– Huoli nuorten tulevaisuudesta sai minut lähtemään ehdolle EU-vaaleihin. Meidän täytyy huolehtia siitä, että nuorilla on tulevaisuus Euroopassa, ja että heille löytyy töitä, sanoo Timonen. Timonen muistuttaa, että EU tuo paljon hyvää mukanaan, mutta byrokratiaa tulisi karsia, eikä EU:n pitäisi puuttua jokaiseen asiaan.

Timosella on useita luottamustehtäviä, kuten jäsenyys Kokkolan kaupunginvaltuustossa ja varajäsenyys kaupunginhallituksessa. Timonen on myös Keski-Pohjanmaan liiton maakuntavaltuuston jäsen ja Suomen Palloliiton Keski-Pohjanmaan piirin hallitusjäsen. Timosen perheeseen kuuluu aviomies, neljä lasta ja neljä lastenlasta. Vapaa-aika kuluu palloilulajien ja maratonjuokun parissa.

Bevara välfärdssamhället trots inbesparingar

"I granskningen av statsfinanserna ska vi noggrant kolla vilka offentliga utgifter som är motiverade"

Lue edellinen artikkeli

Hyvä, että Bragen lehdistöarkistosta on yhtenäinen näkemys

RKP:n Mikaela Nylander oli odottanut enemmän ministeriöltä

Lue seuraava artikkeli