Adlercreutz ja Biaudet: Poliittisten irtopisteiden kalastelu katkaistava

Ministereiden lausuntojen perusteella voi helposti uskoa, että Suomea kohtaa joukko ylipääsemättömiä haasteita, ja että koko maan yhteiskuntarakenteen perustuksia koetellaan 32 000 turvapaikanhakijan takia.

”Turvapaikanhakijakysymys on viime aikoina ollut näkyvästi esillä mediassa. Ministereiden lausuntojen perusteella voi helposti uskoa, että Suomea kohtaa joukko ylipääsemättömiä haasteita, ja että koko maan yhteiskuntarakenteen perustuksia koetellaan 32 000 turvapaikanhakijan takia. Pääministeri Sipilän hallitus luo uhkakuvia sen sijaan että rakentaisi vakautta sekä luottamusta viranomaisiin ja oikeusvaltioon. Samalla todellisia uhkakuvia kuten ääriliikkeiden omavaltaista käytöstä vähätellään. Nyt hallituksen on aika ymmärtää, että jokaisella ministerillä on vastuu myös kokonaisuudesta: puoluepolitiikka on laitettava sivuun ministeriautoon astuessa. Viime päivien uutisten perusteella on selvää, etteivät kaikki ministerit ole ymmärtäneet vastuutaan eivätkä asemaansa”, sanovat RKP:n kansanedustajat Eva Biaudet ja Anders Adlercreutz.

Kölnin uudenvuoden aaton valitettavat tapahtumat ovat heijastuneet keskusteluihin myös täällä Suomessa. Keskustelu on hyvin tärkeä, mutta on muistettava, etteivät naisiin kohdistuva väkivalta ja seksuaalinen häirintä ole ilmiöitä, jotka olisivat pelkästään yhdistettävissä ulkomaalaisiin. Maan suurimmat naisjärjestöt ovat julkisuudessa yhtenäisesti muistuttaneet, että naisiin kohdistuva väkivalta ja seksuaalinen häirintä ovat jo kauan olleet vakavia ongelmia maassamme. Siitä huolimatta puolustusministeri Niinistö vetää yhtäläisyysmerkin Kölnin, Tahririn aukion ja Helsingin rautatieaseman uudenvuoden tapahtumien välillä ikään kuin seksuaalinen häirintä olisi vasta tänä syksynä rantautunut maahamme.

Tässä valossa on hämmentävää, että äärinationalistiset ja suorastaan rasistiset katupartiot ovat odottamattomasti saaneet hallitukselta ymmärrystä. Erityisen huolestuttavaa on, ettei oikeusministerimme ymmärrä takana olevaa oikeuspoliittista ongelmaa siinä, että kaduilla partioidaan aikomuksena turvata valkoinen Suomi. Pääministeri Sipilän eiliset kommentit lisäävät hämmennystä entisestään – onko todellakin niin, että ministerit Orpo ja Stubb ovat ainoat valtioneuvoston jäsenet jotka ymmärtävät tämän todellisen uhkakuvan potentiaaliset seuraukset?

”Meillä on ymmärrystä hallituksen kohtaamista vaikeuksista. Hallituksen vastaus ei voi olla se, että ministerit keskenään lausunnoissaan kilpailevat luomaan uusia uhkakuvia ja vähättelemään todellisia vaaroja ainoastaan tukkiakseen vuotoja omien puolueidensa kannatuksessa. Toivomme Sipilältä, että hän mahdollisimman pian kävisi läpi hallituksen sisäiset pelisäännöt ministereiden kanssa. Hallituksella on vastuu sekä maamme kehityksestä pitkällä tähtäimellä, että kansalaisten luottamuksen ylläpidosta poliittiseen järjestelmäämme. Hallituksen täytyy toimia sen mukaisesti”, tiivistävät Adlercreutz ja Biaudet.

Det är EU:s skyldighet att reagera på Polen

Riksdagsledamot Mats Löfström påminner utrikesminister Soini om att EU:s medlemskriterier gäller också efter att ett land har blivit medlem.

Lue edellinen artikkeli

Haglund: Työ on paras tie kotoutumiseen

Puheenjohtaja Haglund tukee sisäministeri Orpon ajatusta turvapaikanhakijoiden mahdollisimman nopeasta työllistymisestä. Sisäministeri esitti eilen, että joustavia palkkajärjestelyjä voitaisiin harkita.

Lue seuraava artikkeli