Adlercreutz: On aika lopettaa kuoppien kaivuu, Juha Sipilä

Jos prosessille annetaan sen tarvitsema aika, jos kritiikki otetaan tosissaan ja keskitytään ongelmien korjaamiseen, niin silloin myös uudistuksen mahdollisuudet selvitä hallitusvaihdoksen yli paranevat huomattavasti.

Hallitus on viime päivien aikana pehmentänyt kantojaan maakuntavaalien aikataulun suhteen. Sekä Petteri Orpo että Juha Sipilä ovat näyttäneet vihreää valoa maakuntavaalien siirtämiselle. Siitä huolimatta Juha Sipilä pitää kiinni siitä, että maakuntien tulisi aloittaa toimintansa vuoden 2020 alusta.

– Tässä ei ole mitään järkeä. Jos olemme jotain oppineet tästä prosessista, niin se on se, että ei tulisi määritellä jonkun prosessin päättymisajankohtaa ennen kuin vesieste on ylitetty. Juha Sipilä kaivaa taas itselleen uutta kuoppaa, sanoo kansanedustaja ja RKP:n varapuheenjohtaja Anders Adlercreutz.

– Iso osa koko aikatauluongelmasta johtuu siitä, että Keskusta tietää, että maakuntauudistuksen tuki on hyvin heikko. Siksi puolue on pakotettu tiukkaan aikatauluun. Mutta samalla Keskusta sulkee silmänsä heikon tuen taustasyiltä. Jos prosessille annetaan sen tarvitsema aika, jos kritiikki otetaan tosissaan ja keskitytään ongelmien korjaamiseen, niin silloin myös uudistuksen mahdollisuudet selvitä hallitusvaihdoksen yli paranevat huomattavasti, sanoo Adlercreutz.

Sekä Petteri Orpo että Juha Sipilä ovat todenneet, että eduskunnan tulee saada käsitellä hallituksen esitystä ajan kanssa, perusteellisesti.

– Tämä on tyhjää sananhelinää niin kauan, kuin valiokunnat vielä työskentelevät kiireellisen aikataulun puitteissa. Asia on vakava. Kyseessä on todella monimutkainen lakipaketti, jossa on paljon korjattavaa. Antakaa omalle esityksellenne mahdollisuus selvitä. Palauttakaa normaalit työskentelytavat eduskuntaan, jottei uudistuksesta tulisi hätiköity. Siirtäkää vaalit ensi kevääseen ja siirtäkää maakuntien käynnistys vuoden 2021 alkuun.

Biaudet valittiin RKP:n puoluevaltuuston puheenjohtajaksi

Puoluevaltuuston on mietittävä mitä haluamme saavuttaa vuonna 2040.

Lue edellinen artikkeli

Henriksson ja Nylund Kuusisaaren risteyksestä: Kova työ tuotti tulosta

Tämä on voitto liikenneturvallisuudelle, elinkeinoelämälle ja koko Pietarsaaren seudulle

Lue seuraava artikkeli