Sipoonkorpi - Sibbo storskog – itäinen vihreä keuhkomme

Yhtäkkiä monilla lehtien palstoilla on kuvauksia ja keskustelua ns. Sipoonkorven tulevaisuudesta. Ja keskustelu vaikuttaa aika kiivaalta. Samana päivänä tätä juttua kirjoittaessani moni kollega valmistautuu keskusteluun aiheesta eduskunnan epävirallisen ympäristökerhon aloitteesta. On hyvä, että aiheesta keskustellaan vihdoin myös Helsingissä ja toivon, että keskustelu voisi olla enemmän kuin keskustelua kansallispuiston puolesta tai vastaan.

Mielenkiintoista on, että samasta alueesta käytetään erilaista nimikettä suomeksi ja ruotsiksi: Sipoonkorpi - Sibbo Storskog. Mielleyhtymä on aika erilainen eri kielellä. Kyse ei kuitenkaan ole mistään erämaasta, mutta erittäin arvokkaasta alueesta.

Kun keskustellaan ns. Sipoonkorven alueista, keskiössä ovat toisaalta meren tuntumassa olevat tärkeät luontomuodot, jotka ovat erityisen tärkeitä linnustolle ja toisaalta metsäiset alueet muun muassa moottoritien pohjoispuolella. On tärkeätä, että näiden välille syntyy myös kulkuyhteys.

Ensimmäisen kerran sain kosketuksen alueisiin jo 1980-luvulla, kun puolustusvoimilla oli aikeita perustaa Pohjois-Sipooseen varastoja ja olin puolustusministerin poliittisena sihteerinä (onneksi käytettiin silloin titteliä joka kertoi toimesta jotain). Silloin oivalsin, että meillä on näin lähellä Helsinkiä todella mielenkiintoisia metsäalueita, joita on vapaaehtoisesti säästetty ja hoidettu hellävaraisesti monta vuosikymmentä. Siellä on tärkeitä luonnonarvoja.

Seuraavan kerran törmäsin nyt ajankohtaisina oleviin alueisiin, kun Vuosaaren satamasta oli tehty vetoomus Euroopan parlamentin vetoomusvaliokuntaan sillä perusteella, että satamahanke tulisi loukkaamaan päätettyjä Natura-kohteita ja että satamaan liittyneet selvitykset eivät olleet huomioineet näitä arvoja riittävästi. Vetoomukset olivat sen verran täsmällisiä ja aihe herätti kollegojen piirissä mielenkiintoa, että meitä oli pieni ryhmä paikan päällä tutustumassa asiaan. (Samasta aiheesta oli valitettu hallinto-oikeuksiin ja myös EU-komissioon).

Kuten tiedämme, myöskään vetoomus Euroopan parlamenttiin ei kumonnut satamapäätöstä, mutta Natura ja luonnonsuojelulliset seikat vaikuttivat moniin ratkaisuihin sataman yhteydessä, muun muassa junayhteyden kulkemiseen osittain tunnelissa.

Mutta nyt asia on uudestaan esillä, kun Helsinki, Sipoo ja Vantaa suunnittelevat yhdessä muun muassa niitä alueita, jotka Helsinki sai Sipoolta kuuluisan päätöksen jälkeen. Ajankohtainen on myös Uudenmaan luontokeskuksen – jonka nimi vuodenvaihteen jälkeen on muuttunut – esitys erään alueen suojelemisesta Karhusaaren ja Kallvikin välissä.

Tässä yhteydessä on ilmennyt, että esiintyy ajatuksia kumota joitakin Natura-aluepäätöksiä, joiden koetaan haittaavan suunnittelua Helsinkiin liitetyillä alueilla. Joissakin ryhmissä hämmästellään nyt suuresti, että liitetyllä alueella on tällaisia rajoituksia. Tällainen hämmästely mielestäni osoittaa taas poliittisen keskustelun huonoimpia piirteitä. Liitoksen vastustajat viittasivat kyllä siihen, että alueella on tällaisia rajoituksia, mutta vastustajien argumentteja ei silloin kyllä kuunneltu.

Jos saisin, haluaisin kokemuksen äänellä sanoa: on äärimmäisen vaikeata perua Natura-varaus. Siihen vierähtäisi todellakin taas vuosia ja tulos on erittäin epävarma. Mutta ennen kaikkea Natura-varaukset edustavat todella tärkeitä luonnonarvoja, joita meidän tulee kunnioittaa.

Pari viikkoa sitten julkistettiin Metsähallituksen selvitys, jossa esitetään että perustettaisiin varsinainen kansallispuisto alueelle. Selvityksen johdosta käyty julkinen keskustelu on valitettavasti vahvasti juupas-eipäs keskustelua, vaikka olisi olemassa kolmaskin tie. On selvää, että kansallispuiston perustaminen alueella, jossa valtiolla ei ole suuremmassa määrin maita, tulisi olemaan kallista. Mutta kolmas tie, jota on tutkittava, olisi määritellä alueet luonnonsuojelualueiksi tekemättä niistä kansallispuistoa.

Tätä kolmatta tietä ei voida sulkea pois, koska vapaaehtoiseen suojeluun on alueella halukkuutta. Kun nyt annetaan lausuntoja Metsähallituksen esityksestä, on tarkasteltava saavutetaanko yhtä hyvä suojelun taso osittain myös vapaaehtoisella suojelulla. Ehkä puiston rungon voisi muodostaa valtion ja kunnan alueet, ja siihen voisi myös liittää vapaaehtoisesti suojeltuja alueita Ja saavutammeko myös toisen tavoitteen, että myös idässä olisi Nuuksion kaltainen erämaa, jonne kaupunkilaiset pääsevät kulkemaan luonnon ehdoilla.

Helsingin seutu tarvitsee selkeästi ”vihreät henkselit” myös kaupunkiseudun itäpuolella. Tällaiset henkselit ovat ulottuvillamme Sipoonkorvessa - i Sibbo Storskog. Nyt ei saa tehdä ratkaisuja, jotka estäisivät tämän tavoitteen.


PS. lähiaikoina tulee kaupunginvaltuustoon mielenkiintoinen Katajanokan uutta hotellia koskeva ratkaisu. Kyseessä on erittäin tärkeä suunnitteluasia – se koskettaa kuitenkin Itämeren tyttären ”käyntikorttia” hyvin syvästi. Tässä yhteydessä otan riskin, että minua kutsutaan vanhoilliseksi, kun toivon malttia ja vaihtoehtoja. Maisemakokonaisuus on maamme kauneimpia ja kuuluisimpia, joten on sääli, ettei paikasta ole järjestetty kilpailua, vaan tarkastelemme vain yhtä vaihtoehtoa. Jo tämä seikka on syy palauttaa asia uuteen valmisteluun.

 

Astrid Thors
Publicerad 25.02.2010
 

Artiklar

Henriksson: Dags att kriminalisera förberedelse av grova brott

För någon vecka sedan deltog jag i Justitieministrarnas möte i Köpenhamn. Vi diskuterade bland annat behovet av ett väl fungerande system för erkännande av domar givna i andra länder och behovet av gemensamma straffbestämmelser.
Publicerad idag kl. 18:28

Uttalande från Svenska riksdagsgruppens konstituerande möte

Svenska riksdagsgruppen gratulerar den nyvalda presidenten Sauli Niinistö till valet och ser fram emot ett gott samarbete. Samtidigt tackar gruppen valets tvåa Pekka Haavisto för den insats hans kampanj gjorde för samhällsklimatet. Valresultatet visar att de nu, särskilt bland unga, finns stora förväntningar på den nya presidenten med tanke på t.ex. bekämpning av marginalisering.
Publicerad idag kl. 15:03

Rätten att använda svenska inom social- och hälsovården bör tryggas

Riksdagsledamot Christina Gestrin (SFP) frågar i sitt skriftliga spörsmål efter den ansvarige ministerns syn på hur regeringen kommer att genomföra åtgärdsförslagen som ingår i Ahtisaari-arbetsgruppens rapport. Gestrin undrar också hur den grundläggande språkliga rättigheten att använda finska och svenska säkras i den social- och hälsovårdsreform som regeringen bereder.
Publicerad idag kl. 14:21

Musikcafé After Eights finansiering tryggad

Musikcafé After Eight i Jakobstad får trots allt ett understöd på 45 000 € för år 2012. Stödet beviljas för det viktiga arbete After Eight gör för unga i vårt samhälle.
Publicerad 02.02.2012

Helsingin-alueen saamelaisille viimein vakituinen kohtaamispaikka

Etelä-Suomen saamelaiset ovat viimein saaneet vakituisen kohtaamispaikan Helsingissä. Toimitilan saamelaisille on tarjonnut uusi yhteistyökumppani, suomenruotsalainen kulttuuriyhdistys Arbetets Vänner i Sörnäs.
Publicerad 31.01.2012

Det kan bara sluta lyckligt

Presidentvalets första omgång blev åter ett bevis på att rörliga väljaropinioner kan bli tungan på vågen. Gallupmätningar, sociala medier och väloljade kampanjer spelade ihop i syfte att skapa och sedan förstärka trender, alltså rubriker. Precis som i alla tidigare folkval av president blev resultatet en kontrast till normala riksdags- eller kommunalval. Just detta beskriver personvalets väsen: att andra preferenser än de partipolitiska väger tyngre för en stor del av väljarna. Så var det 1994 med fenomenet Elisabeth Rehn. Så var det sex år senare med Tarja Halonen. I söndags sprack ännu ett glastak i och med Pekka Haavistos framgång.
Publicerad 28.01.2012

Kickstarta Europa! skriver Wallin i Financial Times

SFP:s ordförande Stefan Wallin har tillsammans med andra ledande europeiska politiker en insändare i Financial Times inför det kommande EU-toppmötet. Insändaren tar fasta på konkreta saker man bör göra för att kickstarta Europa. Läs insändaren i sin helhet här (på engelska).
Publicerad 28.01.2012

Wallin ja Näkkäläjärvi tyytyväisiä saamelaiskysymysten etenemiseen

Nyt on korkea aika ratifioida ILO:n alkuperäiskansoja koskeva yleissopimus, sanoo puolustusministeri ja Rkp:n puheenjohtaja Stefan Wallin sekä saamelaiskäräjien edustaja Klemetti Näkkäläjärvi Wallinin Lapinvierailun yhteydessä torstaina.
Publicerad 27.01.2012

Tack!

Presidentkandidat Eva Biaudet hyllades som en hjältinna på valvakan när hon tackade alla de som arbetat för henne och stött henne under kampanjen. 83 000 väljare hade velat se Biaudet som president, vilket är ca. 34 000 fler röster än vad SFP fick i förra presidentvalet.
Publicerad 22.01.2012

Valvakan har börjat!

Presidentkandidat Eva Biaudets och SFP:s valvaka pågår som bäst på hotell Scandic Simonkenttä i Helsingfors centrum.
Publicerad 22.01.2012

Polisutbildningens kvalitet på svenska bör garanteras

Riksdagsledamoten Christina Gestrin (SFP) frågade i sitt skriftliga spörsmål hur statsrådet kommer att säkerställa en kvalitativt högklassig polisutbildning på svenska i enlighet med gällande regeringsprogram och landets behov. Detta med hänvisning till den oro som finns angående den svenska polisutbildningens framtid vid Polisyrkeshögskolan.
Publicerad 19.01.2012

Haglund vastaa budjettiasioista

Europarlamentaarikko Carl Haglund on tänään valittu Euroopan parlamentin liberaaliryhmän budjettiasioiden pääneuvottelijaksi ja koordinaattoriksi.
Publicerad 19.01.2012

Haglund vald till talesman för budgetfrågor

Europaparlamentariker Carl Haglund axlar ansvaret som talesman och koordinator för budgetfrågor för liberalerna i Europaparlamentet. Haglund valdes till uppdraget idag.
Publicerad 19.01.2012

Henriksson: Vi behöver en president i tiden - dags att vakna till!

Presidentens maktbefogenheter är inte mera vad de en gång var. Men presidenten i Finland har ännu en betydande roll. Inte minst då det gäller landets utrikespolitik som regeringen leder i samråd med presidenten. På den inrikespolitiska arenan, har presidenten främst betydelse som opinionsbildare.
Publicerad 17.01.2012

Presidentkandidaternas lama intresse för tvåspråkigheten oroar

Svenska folkpartiets ordförande Stefan Wallin är orolig över att gallupundersökningarnas fyra främsta presidentkandidater inte i kampanjerna tydligt engagerat sig för det svenska språket och ett tvåspråkigt Finland.
Publicerad 17.01.2012

Biaudet: Kreikka-tuelle asetettava ehtoja tasa-arvon toteuttamisesta

EU:n pitää asettaa tarkemmat ehdot miten Kreikka käyttää saamansa avun. Nyt tarvitaan myös sosiaalisia ehtoja asetettujen taloudellisten ehtojen lisäksi. Kreikka on ajautumassa humanitäärisesti vaaralliseen tilanteeseen tämän takia. BBC:n raportit lisääntyneestä lasten hylkäämisistä on todiste Kreikan epäsosiaalisesta päätöksenteosta, kritisoi presidenttiehdokas Eva Biaudet.
Publicerad 16.01.2012

Skolnätsdiskussionen i Helsingfors fortsätter

Innan diskussionen om det svenskspråkiga skolnätet i Helsingfors ens har kommit igång på allvar så har det väckts upprörda röster bland lärare, elever, föräldrar och stadens tjänstemän och politiker.
Publicerad 13.01.2012

Stefan Wallin: Ingenting är avgjort

– Presidentvalet är inte avgjort, det har knappt kommit igång. Det finns ingen orsak att låta opinionsmätningarna styra oss, säger Svenska folkpartiets ordförande Stefan Wallin.
Publicerad 12.01.2012

Wallin: Yksityisillä mesenaateilla tilaisuus tukea Guggenheimia

Yksityisllä mesenaateilla olisi nyt ainutlaatuinen tilaisuus tehdä ne lahjoitukset, jotka mahdollistaisivat Helsingin kaupunkia sitoutumaan Guggenheim-museon perustamiseen kaupunkiin. Näin toteaa Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen PUHEENJOHTAJA, entinen kulttuuriministeri Stefan Wallin.
Publicerad 11.01.2012

Wallin: Gyllene tillfälle för privata mecenater att stöda Guggenheim

Nu finns en gyllene möjlighet för privata mecenater att donera de privata medel, som gör det möjligt för Helsingfors stad att binda sig till etableringen av Guggenheim-museet i staden. Det säger förra kulturministern, partiordförande Stefan Wallin.
Publicerad 11.01.2012

Stefan Wallin: Minne hävisi vaalien tasa-arvokeskustelu?

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Stefan Wallin ihmettelee tasa-arvokeskustelun puuttumista presidentinvaalikampanjasta. Kolmen viimeisten vaalien alla – yli 18 vuoden ajan – on tasa-arvo ollut näkyvästi esillä jonkinlaisena symbolina Suomen yhteiskunnallisesta kypsyydestä.
Publicerad 10.01.2012

Gör presidentkampanj med Stefan Wallin vid Tre Smeder!

Kom och träffa partiordförande och försvarsminister Stefan Wallin i presidentkampanjens tecken vid Tre Smeder i Helsingfors centrum 10.1 kl.15.30-16.30!
Publicerad 09.01.2012

Krista Simberg ny medarbetare för Haglund

Politices kandidat Krista Simberg börjar jobba som medarbetare för europaparlamentariker Carl Haglund från och med 9 januari 2012. Simberg kommer att ansvara för att koordinera Haglunds verksamhet i hemlandet.
Publicerad 05.01.2012

Tankar i juletid

Idag öppnas den sista luckan i adventskalendern. Snart har också väggkalendern kommit till sitt slut. Det nya året knackar redan på dörren och det börjar vara dags att göra bokslut för år 2011.
Publicerad 24.12.2011

Thors ordförande för miljömärkningsnämnden

Riksdagsledamot Astrid Thors är ny ordförande för miljömärkningsnämnden.
Publicerad 22.12.2011