Språk

Henriksson: Siniset epätoivoisia tuodessa esille ummehtunutta nationalismia

Kulttuuriministeri Sampo Terho (s.) sanoi Helsingin Sanomille, että lukion ruotsin kielen opetuksesta voitaisiin tehdä vapaaehtoinen. Terho pitää ruotsin kielen opiskelua resurssien haaskauksena.
”Terho unohtaa, että Ruotsi on Suomen toiseksi suurin vientimaa. Sen lisäksi moni suomalaisista työnantajista on yhteispohjoismaalaisia yrityksiä. On kummallista, ettei Terho ymmärrä ruotsin kielen taitojen olevan suomalaisten kilpailuvaltti”, Anna-Maja Henriksson sanoo.

Suomen kielen asemaa vahvistettava Pohjoismaiden neuvostossa

- Minulla itselläni ei ole roolia Pohjoismaiden neuvostossa, enkä ole ollut tietoinen tästä asiasta. Ahvenanmaan kansanedustajana haluan silti painottaa, etten ymmärrä päätöstä, ja irtisanoudun siitä. Minulle on itsestään selvää, että Suomen kielen asemaa vahvistetaan Pohjoismaiden neuvostossa ja tuen Suomen delegaation linjaa, Löfström sanoo.

- Haluan myös alleviivata, että tämä ei ole ahvenanmaalainen päätös. Siksi toivon, ettei se vaikuta siihen kuvaan, mikä Suomella on Ahvenanmaasta.

SFP i Nyland: Mer stöd och större förståelse för små svenskspråkiga skolor!

Under sitt sommarmöte besökte Svenska folkpartiet i Nylands kretsstyrelse Vichtis och bekantade sig med verksamheten i Nummela svenska skola, där kommundirektör Sami Miettinen hälsade alla välkomna. På plats fanns även representanter från det svenskspråkiga daghemmet Aleksandra och från Vichtis föräldraförening.

Tidigarelägg språkundervisningen för skolelever

Att påbörja inlärningen av det andra inhemska språket i ett tidigare skede ökar integrationen mellan svensk- och finskspråkiga. På en tvåspråkig ort har barnen nytta av att kunna det andra inhemska språket eftersom det bland annat underlättar möjligheterna att delta i fritidsaktiviteter.
Svenska folkpartiet i Nyland uppmuntrar kommuner att tidigarelägga språkundervisningen för skolelever.

Subscribe to RSS - Språk