maakuntauudistus

Pääkaupunkiseudun RKP sanoo maakuntauudistukselle ei

Pääkaupunkiseudun neljä kaupunkia pitivät tiistai-iltana kokouksen Vantaalla hallituksen kaavailemasta sote- ja maakuntauudistuksesta. Björn Månsson Helsingistä piti RKP:n puheenvuoron.

− Maakuntauudistus on täysin turha. Suunnitteilla olevista maakunnista ei tulisi demokraattisia välitason hallintoja, koska ne olisivat kokonaan riippuvaisia valtion rahoituksesta. Yksi ainoa maakuntamalli ei myöskään kerta kaikkiaan sovi kaikille alueille, joiden väestöpohjat vaihtelevat noin 70 000 asukkaasta aina Uudenmaan 1,7 miljoonaan, Björn Månsson sanoi.

Adlercreutz: Uskottavuus on vaarassa - maakuntavaaleja on siirrettävä

SOTE-uudistuksen aikataulu ei pidä. Perjantaina selvisi, että eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ei ehdi käsitellä hallituksen esitystä ennen juhannusta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että SOTE:sta päästään äänestämään aikaisintaan heinäkuun alkupuolella. Tästä huolimatta hallitus pysyy kannassaan, jonka mukaan vaalit järjestetään lokakuussa 2018.

Veronmaksajien rahoilla ei saa pelata uhkapeliä

Korkein hallinto-oikeus on uudistusta koskevassa lausunnossa katsonut, että varminta olisi lähettää esitys Brysseliin.

Hallitus myöntää omassa lakiesityksessään, että ”täysin varmaa vastausta siitä, millainen on esitettävän valinnanvapausjärjestelmän EU –valtiontukioikeudellinen luonne, on mahdotonta antaa.” Esityksessä todetaan myös muun muassa, että ” Slovakian järjestelmästä tehty tuore ratkaisu (T-216/15) kasvattaa riskiä siihen, että Suomen valinnanvapausjärjestelmän voitaisiin tulkita olevan ainakin osittain taloudellinen.”

Kyyninen valtapolitiikka ei saa ohjata maakuntavaalien aikataulua

Maakuntavaalit pidetään lokakuussa. Näin pääministeri on päättänyt ja oikeusministeriössä valmistaudutaan vaalijärjestelyihin tiukasta aikataulusta huolimatta. Suomi toimii tässä vastoin niitä Euroopan neuvoston suosituksia, joiden mukaan lainsäädännön tulisi olla valmiina vähintään vuotta ennen vaaleja.

− Ehdokkaat tulee nimetä ennen kuin tiedämme maakuntien lopulliset tehtävät. Lakipaketti valmistuu reilu kolme kuukautta ennen vaaleja, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan – ja harvoin näin tapahtuu, kansanedustaja ja RKP:n varapuheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoo.

Henriksson: Pääministerin tulisi ottaa kokonaisvastuu maamme kaksikielisyyden edistämisestä

Henrikssonin mukaan kansalliskielten edistämiseksi tehdään hyvää työtä monella eri suunnalla, mutta kenelläkään ei tällä hetkellä ole kokonaisvastuusta tästä.

- Suurin ongelma on se, ettei kenelläkään vaikuta olevan kokonaisvastuuta kansalliskieltemme edistämisestä, tai halua ottaa tätä vastuuta. Viime vaalikaudella annettu kansalliskielistrategia antaisi hyvän perustan tälle työlle. Nyt tarvittaisiin poliittista tahtoa sen toteuttamiseen. Toivon, että pääministeri näyttäisi tässä suuntaa, sanoo Anna-Maja Henriksson

Pages

Subscribe to RSS - maakuntauudistus