Pohjoismaiden neuvosto

Suomen kielen asemaa vahvistettava Pohjoismaiden neuvostossa

- Minulla itselläni ei ole roolia Pohjoismaiden neuvostossa, enkä ole ollut tietoinen tästä asiasta. Ahvenanmaan kansanedustajana haluan silti painottaa, etten ymmärrä päätöstä, ja irtisanoudun siitä. Minulle on itsestään selvää, että Suomen kielen asemaa vahvistetaan Pohjoismaiden neuvostossa ja tuen Suomen delegaation linjaa, Löfström sanoo.

- Haluan myös alleviivata, että tämä ei ole ahvenanmaalainen päätös. Siksi toivon, ettei se vaikuta siihen kuvaan, mikä Suomella on Ahvenanmaasta.

Ajatus pohjoismaisesta kansalaisuudesta elää

- Pohjoismaista ulottuvuutta voi, ja tulee, parantaa. Siksi nyt on myös pohjoismaisen kansalaisuuden aika, sanoo RKP:n puheenjohtaja ja kansanedustaja Anna-Maja Henriksson.

Henriksson, joka myös toimii Pohjoismaiden neuvoston jäsenenä, on tänään edistänyt pohjoismaista kansalaisuutta. Pohjoismaiden neuvosto kokoontui tänään Oslossa ja yksi kokouksen kuumimmista aiheista oli jäsenaloitteen pohjoismaisesta kansalaisuudesta edistäminen.

Henriksson kannattaa Lundbergia Pohjoismaiden neuvoston presidentiksi

Lundberg on Ahvenanmaan maakuntapäivien jäsen ja toimi vuosina 2011-2015 maakuntapäivien puhemiehenä. Hän on Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmän puheenjohtaja ja hänellä on pitkä kokemus pohjoismaisesta yhteistyöstä.

- Iloitsen että saan olla mukana ehdottamassa Britt Lundbergia Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajaksi. Hänellä on vankka kokemus pohjoismaisesta yhteystyöstä ja tarvittavat ominaisuudet johtamaan Pohjoismaiden Neuvostoa menestyksekkäästi, sanoo Anna-Maja Henriksson, kansanedustaja ja RKP:n puheenjohtaja sekä Pohjoismaiden neuvoston jäsen.

Subscribe to RSS - Pohjoismaiden neuvosto