Norrback Metso Boardin Kaskisten hankkeen peruuntumisesta: Pettymystä ja tulevaisuuden uskoa

Metsä Board ilmoitti aiemmin tänään (21.3.2024), että he eivät tule etenemään Kaskisiin suunnitellun taivekartonkitehdashankkeen kanssa. Kansanedustaja Anders Norrback (RKP) on pettynyt, mutta ilmaisee myös tulevaisuuden uskoa.

– Meitä on useampi, jotka ovat tehneet kovasti töitä monella tasolla tämän hankkeen eteen, joka nyt ei valitettavasti toteudu. Jatkamme kuitenkin sitkeää työtä Suupohjanradan, ja muiden Suupohjaan sijoittuvien hankkeiden eteen. Emme saa lamaantua, vaan on tärkeää jatkaa työtä.

Metsä Board päätti olla jatkamatta hanketta, koska suunnitellun investoinnin kokonaiskustannus nousi alkuperäistä arviota merkittävästi korkeammaksi, minkä vuoksi takaisinmaksuajalle ja sijoitetun pääoman tuotolle asetetut tavoitteet eivät olisi täyttyneet. 

– On valitettavaa, että hankkeen toteuttamiselle ei ollut taloudellisia edellytyksiä. Suupohjan rata ja Kaskisten satama ovat merkittäviä hankkeita koko Suupohjan kannalta, ja meillä on monia muitakin suuria suunnitelmia vihreän siirtymän ja energian osalta, joiden toteuttamiseen meidän pitää nyt keskittyä.

Wickström: Kaikilta puolueilta vaaditaan nyt vastuunkantoa koskien Lohjan ja Porvoon sairaalaa

RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström toivoo, että kaikki HUS:ssa toimivat puolueet miettivät vielä, miten toimivat HUS:n palveluverkon suhteen. Wickström sanoo, että RKP on HUS:ssa tehnyt jatkuvasti työtä paikallisten sairaaloiden puolesta.

Lue edellinen artikkeli

Ministeri Bergqvist valtioneuvoston nuorisopoliittisesta ohjelmasta: ”Nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee vahvistaa”

Valtioneuvosto on päättänyt Valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmasta (VANUPO) vuosille 2024–2027. Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist on erityisen tyytyväinen nuorten kuulemiseen ja osallistumiseen ohjelman valmisteluun.

Lue seuraava artikkeli