Liikenne

Blomqvist: Investointeja nykyiseen liikenneverkkoon tarvittaisiin lisää

Eduskunta on tänään äänestänyt valtion ensi vuoden talousarvion liikenne- ja viestintäministeriön pääluokasta. Hallitus oli lisännyt liikenne- ja viestintäministeriön budjettia, mutta Rkp:n kansanedustajan Thomas Blomqvistin mukaan lisäpanostukset ovat kuitenkin riittämättömiä korjausvelan vähentämiseksi tulevana vuonna. Etenkin monet seutu- ja yhdystiet ovat huonossa kunnossa ja niiden parannustyöt tarvitsisivat rahoitusta.

Nylund ja Henriksson vaativat lisärahoitusta liikennehankkeille

- Paras tapa, jolla valtio voi vahvistaa maan taloudellista kehitystä on vahvistaa toimivaa infrastruktuuria. Tässä Pohjanmaa on vahvoine vientiyrityksineen avainasemassa. Seudun yrittäjille on elintärkeää, että meillä on toimiva logistiikka, jota hyödyntämällä asiakkaat ja tuotteet voivat liikkua jouhevasti ja kustannustehokkaasti. Siksi on tärkeää parantaa niin sanottua lentokenttätietä, sanoo Nylund.

Valtioneuvoston uskottavuus sopimusosapuolena

Liikenne- ja viestintäministeriö ilmoitti 15.9.2015 päätöksestä poistaa valtion tuen Y-junalta. Päätöksellä on huomattavia vaikutuksia rantarataa ympäröiville kunnille ja johtaa siihen, että sekä Siuntio ja Inkoo jäävät kokonaan ilman junayhteyksiä ja joutuvat sulkemaan asemansa. Kunnille ei ole annettu mahdollisuutta tulla kuulluksi, vaikka muutoksilla on kokonaisvaltaisia vaikutuksia kuntien liikenneyhteyksiin. Ministeriö ei myöskään ole pyytänyt muutoksesta lausuntoja.

Henriksson: Ilman liikenneyhteyksiä ei ole vientiä

− Luodaksemme lisää työpaikkoja meidän on parannettava yritysten toimintaedellytyksiä. Vientiteollisuudellemme toimiva infrastruktuuri, teiden, rautateiden, satamien ja lentokenttien muodossa on kaiken A ja O. Siksi hallituksen on huomioitava missä päin maatamme on vientiorientoituneita seutuja, jotka voivat tukea maamme talouden kasvua, sanoo Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.

Uusimaa, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa ja Ahvenanmaa ovat ne alueet, joissa on eniten vientiä suhteessa BKT:n per asukas.

Subscribe to RSS - Liikenne