Torvalds: EU:n on asetettava tutkimus entistä tärkeämpään asemaan ensi vuoden talousarviossa

EU:n tuleva talousarvio vuodelle 2021 ei saa sivuuttaa eurooppalaista tutkimusta.
– Tutkimusmäärärahoja tarvitaan sekä vihreään muutokseen että Euroopan kilpailukyvyn ylläpitämiselle, europarlamentaarikko Nils Torvalds sanoo.

Euroopan parlamentissa käynnissä oleva talousarvioprosessi poikkeaa monin tavoin viime vuosien prosesseista.

Ensinnäkin vuoden 2021 talousarviosta tulee ensimmäinen talousarvio ilman Iso-Britanniaa EU:ssa ja toisaalta uusi talousarvio liittyy 750 miljardin euron suuruiseen ”Next Generation EU” – elvytyspakettiin.

Lisäksi vuoden 2021 talousarvio on tulevan monivuotisen rahoituskehyksen 2021 –2027 ensimmäinen talousarvio.

– Neuvottelemme budjetista hyvin epätavallisissa ja haastavissa olosuhteissa. Juuri siksi on erityisen tärkeää, että asetamme painopisteet oikein, Nils Torvalds sanoo.

Tiistaina oli yksittäisten europarlamentaarikkojen viimeinen päivä ehdottaa lisäyksiä ensi vuoden talousarvioon. Nils Torvalds tukee budjettivaliokunnassa useita lisäyksiä, joissa ehdotetaan enemmän määrärahoja tutkimukseen.

– Neuvoston jäsenmaat sopivat aiemmin merkittävistä leikkauksista muun muassa suunniteltuun Horizon Europe – tutkimusyhteistyöhön. Tällaisessa tilanteessa Euroopan parlamentin on otettava selkeä kanta tutkimuksen keskeiseen rooliin vihreässä muutoksessa ja Euroopan tulevaan kilpailukykyyn.

Muita talousarvioesityksen lisäyksiä, joita Nils Torvalds tukee, ovat useat aloitteet EU:n disinformaation vastaisessa taistelussa, EU:n terveysohjelma ja riittävän henkilöstön takaaminen unionin hallinnossa.

Jäsenmaiden 9. syyskuuta vahvistaman kannan mukaan EU:n vuoden 2021 talousarvion sitoumukset ovat yhteensä 162,9 miljardia euroa, vajaa 4 miljardia euroa vähemmän kuin EU:n komission alkuperäinen ehdotus vajaa 167 miljardista eurosta.

On vielä epäselvää, milloin ensi vuoden EU:n talousarvio, joka siis tulee voimaan 1. tammikuuta, hyväksytään.

– On mahdollista, että prosessi kestää joulukuuhun saakka, mutta periaatteessa meillä on vain yksi mahdollisuus onnistua syksyn aikana. Muuten ensi vuoden alussa olemme erityismenettelyn edessä ilman budjettia, Nils Torvalds toteaa.

Helsingin RKP ei hyväksy sote-uudistuksen rahoitussuunnitelmaa nykymuodossaan

Laajan sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen suunnitelmat etenevät, ja ehdotus on tällä hetkellä lausuntokierroksella kaupungeissa ja kunnissa.

Lue edellinen artikkeli

Rehn-Kivi: Uudistus asiakasmaksuissa on askel tasa-arvoisempaan sosiaali – ja terveydenhoitoon

Eduskunnassa käytiin tänään lähetekeskustelu asiakasmaksulain muuttamisesta. Esityksen mukaan muun muassa hoitajavastaanotot perussairaanhoidossa, alaikäisten poliklinikkakäynnit sekä tiettyihin tartuntatauteihin liittyvät hoidot tulisivat maksuttomiksi. Kansanedustaja ja sosiaali – ja terveysvaliokunnan jäsen Veronica Rehn-Kivi (RKP) pitää esitystä tervetulleena.

Lue seuraava artikkeli