Anders Adlercreutz

Adlercreutz: Hyvä, että hallitus taas kuuntelee viisaampiaan

RKP:n kansanedustaja Anders Adlercreutz pitää peruutusta tervetulleena.

- Hallitus lupasi, ettei verotuksen pitänyt kiristyä, mutta kiinteistöveroprosentin kanssa olisi ilmeisesti voinut pelata. Korotus olisi tarkoittanut kunnille yhteensä 48 miljoonan euron lisätuloa – mutta ei kaikille. Ne kunnat, joilla menee hyvin, ovat halunneet pitää kiinteistöveron alarajalla – ja niille tämä kyseenalainen lisätulo olisi kohdistunut, Adlercreutz sanoo.

Adlercreutz haluaa rahaston homekorjauksille

Rahasto myöntäisi rahaa kunnille, jotka kamppailevat home- ja kosteusvaurioista johtuvien sisäilmaongelmien kanssa.

- Vuonna 2012 arvioitiin, että vuosittain noin 172 000–259 000 päiväkotilasta, koululaista ja henkilökuntaan kuuluvaa oleskelee home- ja kosteusvaurioituneissa rakennuksissa. Kaikki eivät sairastu, mutta jotkut saavat vaikeita oireita. Rahasto olisi niitä tilanteita varten, kun korjauksen tarpeessa olevia rakennuksia on enemmän kuin mitä kuntien budjeteissa on resursseja, Adlercreutz sanoo.

Toimijoiden määrän lisääminen on hölmöä, jos radat eivät ole kunnossa

- Etelä-Suomessa ongelma ei ole ollut liian pieni määrä toimijoita, vaan puutteellinen rataverkosto. Varsinkin rantarataa pitkin kulkeva liikenne Helsingistä länteen on ollut ongelma.

Länsi-Uudenmaan junaliikenne yrittää toipua runsaan vuoden takaisesta Y-junan lakkauttamisesta. Kun lakkauttamisesta aiheutunutta vahinkoa on yritetty korjata, se, että toimijoita on ollut samalla radalla kaksi – sekä VR että HSL – on vaikeuttanut tilanteen parantamista.

Onko hallitus viimeinkin vapaa perussuomalaisista kahleista?

RKP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Anders Adlercreutz peräänkuuluttaa nyt niitä tarpeellisia uudistuksia, joita ei Perussuomalaisten aikana hallituksessa voinut toteuttaa.

- Perussuomalaiset ovat kerta toisensa jälkeen onnistuneet kaatamaan hallituskumppaneiden esille nostamia uudistusaloitteita. Sinisellä tulevaisuudella ei kuitenkaan ole puolueohjelmaa tai puolueorganisaatiota, jotka ohjaisivat tulevia linjauksia. Olisiko nyt mahdollista uudistaa perhevapaajärjestelmä tai luopua ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta, Adlercreutz kysyy.

Adlercreutz: Maakuntavaaleja on siirrettävä

RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Anders Adlercreutz on huolissaan vaalien kireästä aikataulusta.

- Jos laki astu voimaan vasta loppusyksystä, jää valmistautumisaikaa äärimmäisen vähän. Tämä ei ole kohtuullista puolueiden, kuntien, viranomaisten tai mahdollisten ehdokkaiden kannalta. Eteenkin kun on kyse täysin uusista vaaleista, Adlercreutz sanoi eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

Adlercreutz kysyi oikeusministeri Häkkäsen näkemystä vaalien aikataulusta.

Ilmasto ei voi rahoittaa raskasta teollisuutta

- Uuden lain logiikka on täysin vääristynyt. Päästökauppa on olemassa nimenomaan taloudellisena ohjauskeinona, joka johtaa alennettuihin kasvihuonekaasujen päästöihin. Päästökauppa ei ole olemassa raskaan teollisuuden rahoittamiseksi, sanoo kansanedustaja Anders Adlercreutz.

Aiemmin päästöoikeuksien tulot kohdistettiin Suomen kehitys- ja ilmastotyön rahoitukseen. Nyt ne menevät energiaintensiiviselle teollisuudelle, vaikka Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) on kritisoinut uutta lakia. VATT on myös julkaissut tutkimuksen energiaverotukien negatiivisista vaikutuksista.

Pages

Subscribe to RSS - Anders Adlercreutz