Adlercreutz: Nyt tarvitaan käyttöpääomaa, ei projektirahoitusta

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta hyväksyi eilen lisätalousarvion. Talousarvio pitää sisällään laajan taloudellisen avustuspaketin suomalaisille yrityksille. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutzin mielestä kyseessä on hyvä alku.

– Tilanne kehittyy nopeasti. Kun tiistaina saimme lisätalousarvion valiokuntaan puhuimme huomattavasti pienemmästä summasta. Valiokuntakäsittelyn aikana tuli selväksi, että akuutti tarve on merkittävästi suurempi. Tämä näkyy nyt valiokunnan lisäämissä määrärahoissa: suorat yritystuet nostettiin miljardiin euroon.

Viime viikkojen aikana lomautusten määrä on kasvanut voimakkaasti koko Suomessa. Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan noin 158 000 henkilöä on koronaviruksen seurauksena yt-neuvotteluiden piirissä, ja tähän mennessä noin 5700 lomautettua on ilmoittautunut työttömänä työhakijaksi.

 – On hyvä, että lomautuksia nyt voidaan tehdä nopeammin yritysten pelastamiseksi. Mutta nyt on todella kiire. Monessa yrityksessä kassavarat eivät riitä kuin parille seuraavalle viikolle.

– Sen sijaan että yritykset saavat takauksia lainoihin, joita pankit eivät kuitenkaan mielellään myönnä, suurin osa yrityksistä tarvitsee lisää käyttöpääomaa. Business Finlandin ketteryys ja nopeus pannaan nyt koetukselle. Yritykset eivät tarvitse projektirahoitusta vaan nopeita toimenpiteitä likviditeetin parantamiseksi. Nopeita toimenpiteitä mahdollisimman pienellä byrokratialla. Kun kriisi on ohi tukia voi sitten tutkia tarkemmin. Tästä Business Finlandin tulee saada selvät ohjeet.

 – On hienoa, että yrittäjät nyt voivat saada työttömyyskorvausta. Tämä ei kuitenkaan pelasta yrityksiä. Moni teollisuusyritys on nyt kiinni tilanteessa, jossa varastot ovat pullollaan, kysyntä minimaalinen ja ostovelkoja pitää maksaa. Tarvitsemme näitä yrityksiä, kun pahin kriisi on ohi. Ne tarvitsevat meidän apuamme nyt.

Henriksson Uudenmaan liikkumisrajoituksista: Hallitus haluaa turvata oikeuden elämään

Hallitus on eilen päättänyt rajoittaa liikkumista Uudenmaan ja muun Suomen välillä kolmen viikon ajaksi, 19.4. asti. Päätös tehtiin epidemian voimakkuuden vähentämiseksi muualla Suomessa ja siten terveydenhuollon kantokyvyn ylittämisen estämiseksi, jotta kaikki saavat tarvitsemaansa hoitoa. Koronatapauksia esiintyy Uudellamaalla yli kaksinkertainen määrä muuhun Suomeen verrattuna

Lue edellinen artikkeli

Adlercreutz: Rajoitusten purkamisedellytyksistä tulee keskustella jo nyt

– Kriisi on akuutti, mutta meidän tulee myös ajatella sitä päivää, joka tulee tämän kriisin jälkeen, Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anders Adlercreutz sanoo.

Lue seuraava artikkeli