Demokrati

Vahvistakaa naisten oikeusturvaa

RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson on tänään jättänyt lakialoitteen, jossa ehdotetaan sukupuolen lisäämistä rangaistuksen koventamisperusteisiin.

- Jo tällä hetkellä esimerkiksi etninen tausta ja uskonto ovat motiivina rangaistuksen koventamisperusteisiin lainsäädännössä. Jotta voisimme taistella vihaa vastaan tasa-arvoisemmalla tavalla niin sukupuoli pitäisi lisätä lainsäädännön koventamisperusteisiin, Henriksson sanoo.

Ihmisten lähettäminen turvattomiin maihin on lopetettava

Kansainväliset järjestöt ovat jo pitkään varoittaneet Irakin ja Afganistanin turvallisuustilanteista, jotka ovat viime aikoina pahentuneet. Tänään Yle raportoi Alista, joka ammuttiin kuoliaaksi Bagdadissa vain pari viikkoa sen jälkeen, kun hänet karkotettiin Suomesta saatuaan negatiivisen turvapaikkapäätöksen. Alin tytär Noor on myös hakenut turvapaikkaa Suomesta, mutta kuten isänsä Noor on saanut negatiivisen päätöksen.

Norden har allt att vinna i ett fördjupat försvarssamarbete

- Det mer ansträngda säkerhetsläget i Östersjöregionen betyder att det finns all orsak att intensifiera försvarssamarbetet inom Norden, särskilt mellan Finland och Sverige. Norden har allt att vinna i detta, säger Anna-Maja Henriksson, som i Almedalen deltog i Centerpartiets paneldiskussion om säkerhetsläget i Östersjöregionen på måndagen.

- För oss i Norden är det naturligt att värna om demokratin, rättsstatsprincipen samt att stå fast vid internationella avtal. Därför har vi en gemensam uppgift i att försvara dessa fundament.

Adlercreutz: Maakuntavaaleja on siirrettävä

RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Anders Adlercreutz on huolissaan vaalien kireästä aikataulusta.

- Jos laki astu voimaan vasta loppusyksystä, jää valmistautumisaikaa äärimmäisen vähän. Tämä ei ole kohtuullista puolueiden, kuntien, viranomaisten tai mahdollisten ehdokkaiden kannalta. Eteenkin kun on kyse täysin uusista vaaleista, Adlercreutz sanoi eduskunnan kyselytunnilla torstaina.

Adlercreutz kysyi oikeusministeri Häkkäsen näkemystä vaalien aikataulusta.

Hallitus pelaa uhkapeliä sote-uudistuksella

Lakiehdotuksessa todetaan muun muassa, että ”kokonaisuutena arvioiden valinnanvapauden toteuttaminen lakiehdotuksen mukaisella tavalla heikentää maakunnan itsehallintoa ja lisää hallinnon ja talouden hoidon monimutkaisuutta.”

- Hallitus ottaa tällä uudistuksella valtavia riskejä. En tiedä miten yksikään ministeri voi nukkua yötään rauhassa, kun asiaan liittyy niin paljon kysymysmerkkejä. Miksi hallitus ajaa tätä uudistusta, vaikka riskit ovat hyvin tiedossa, kysyy Henriksson.

Maakuntauudistus johtaa demokratiavajeeseen

Kuntiin verrattuna päätöksentekijöiden suhteellinen määrä vähenee maakunnissa, minkä seurauksena esimerkiksi Uudenmaan maakunnan harvaan asuttujen alueiden asukkailla on häviävän pienet mahdollisuudet vaikuttaa heitä koskeviin päätöksiin.

- Tällainen demokraattisten oikeuksien heikentäminen ei ole hyväksyttävää, sanoo tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, RKP:n kansanedustaja Thomas Blomqvist.

Pages

Subscribe to RSS - Demokrati