Annika Kuoppamäki on Otto Anderssonin eduskunta-avustaja

Valtiotieteiden kandidaatti Annika Kuoppamäki aloitti kansanedustaja Otto Anderssonin eduskunta-avustajana. Kuoppamäki on kuluneen vuoden aikana työskennellyt RKP:n Uudenmaan piirin kampanjakoordinaattorina ja ollut harjoittelussa Valtiontalouden tarkastusvirastossa. Hän on kotoisin Sipoosta ja opiskelee valtiotieteitä Åbo Akademissa.

– Odotan innolla työskentelyä Annikan kanssa. Hänellä on taustansa ansiosta laaja tuntemus Itä-Uudenmaan kentästä sekä opintosuunta, joka sopii erinomaisesti eduskunta-avustajan työhön. Olen varma, että teemme hyvää yhteistyötä, Andersson sanoo.

– Työskentely Oton kanssa tulee olemaan antoisaa. Odotan innolla, että pääsen työskentelemään valtionhallinnossa ja voin eduskunta-avustajan työn kautta saada ainutlaatuisen näkemyksen valtakunnanpolitiikasta, Kuoppamäki sanoo.

Bergqvist haluaa jatkaa RKP:n varapuheenjohtajana

Kansanedustaja Sandra Bergqvist asettuu ehdolle uudelleenvalintaa varten Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen kesäkuun puoluekokouksessa.

Lue edellinen artikkeli

Henriksson pisimpään oikeusministerinä

Sunnuntaina 4. kesäkuuta Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson on ollut oikeusministerinä yhteensä 2898 päivää. Näin hän on Suomen pisimpään toiminut oikeusministeri.

Lue seuraava artikkeli