Wallin tarjoaa hallitukselle ratkaisuja

Hallituksen työllistämispaketti tarjoaa toki valopilkkuja mutta ei ole läheskään riittävä saavuttamaan niitä odotuksia, jotka hallitus itse paketille on luonut.

– On ilmeistä, että pakettia ei ole rakennettu tarpeeksi kovalla kunnianhimolla, jotta maa saataisiin nousuun. Hallitus on esimerkiksi valinnut sivuuttaa oman lupauksensa 110 000 uudesta työpaikasta ja 72 prosentin työllisyysasteesta vaalikauden aikana, sanoo Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Stefan Wallin.

Aiemmin syksyllä Ruotsalainen eduskuntaryhmä esitteli oman toimenpidelistauksen työllisyystilanteen parantamiseksi. Wallinin mukaan lista on hallituksen käytettävissä, mikäli ilmenee tarvetta nostaa työttömien työllistämistoimenpiteiden kunnianhimon tasoa.

– Me sanoudumme irti kaikista toimenpiteiden tekijänoikeuksista, koska ihmisten töihin saamisella on kiire. Tulemme lisäksi auttamaan hallitusta kun esitämme perhepoliittista kokonaisuudistusta, jolla parannamme naisten työllisyysastetta – myös se on vapaasti hallituksen käytettävissä, sanoo Wallin, joka myöhemmin tänään pitää eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron hallituksen talousarvioesityksestä käytävässä lähetekeskustelussa.

Eduskuntaryhmän kymmenen toimenpidettä paremman työllisyystilanteen saavuttamiseksi.

 

Hallitus pelaa vaarallista peliä saaristossa!

Valtionvarainministeriön mukaan ruotsinkielisyyttä ei enää tarvitse pitää erityisenä kriteerinä valtionosuuksia jaettaessa, koska ruotsinkielisten keskimääräinen palvelutarve on alhaisempi kuin suomenkielisten.

Lue edellinen artikkeli

Henriksson kannattaa Lundbergia Pohjoismaiden neuvoston presidentiksi

Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta valitsi tänään Britt Lundbergin Pohjoismaiden neuvoston presidenttiehdokkaaksi.

Lue seuraava artikkeli