Vakuutusjärjestelmän leikkaukset uhkaavat ammattikalastusta

Hallituksen suunnitelmat leikata voimakkaasti kalastusvakuutusjärjestelmästä ovat uhka suomalaisen ammattikalastuksen tulevaisuudelle.

– Ammattikalastajiemme mahdollisuudet harjoittaa ammattiaan riippuvat täysin nykyisestä kalastusvakuutusjärjestelmästä. Ministeriön lakivalmistelu, joka tietojen mukaan puolittaisi kalastusvakuutusmäärärahan, vetäisi maton ammattikalastajien jalkojen alta, sanoo Nylander.

Kalastusvakuutusjärjestelmän kautta korvataan rannikkokalastukseen käytettävien kalastusvälineiden ja -alusten kärsimiä vahinkoja. Vastaavia vakuutuksia ei ole saatavilla kaupallisesti. Tietojen mukaan maa- ja metsätalousministeriö suunnittelee voimakkaita leikkauksia kalastusvakuutusjärjestelmään.

– Valtiontalouden näkökulmasta suunnitellut leikkaukset ovat jokseenkin pieniä, mutta toteutuessaan ne heikentäisivät huomattavasti nykyiselläänkin ahtaalla olevan kotimaisen ammattikalastuksen toimintaedellytyksiä, Wallin sanoo.

– Leikkaukset ovat lisäksi ristiriidassa hallituksen omien kärkihankkeiden kanssa. Kärkihankkeissa todetaan, että puhtaiden kotimaisten elintarvikkeiden, sekä kalakannan ja vesistöresurssien käyttöä ja vientiä edistetään. Mikäli hallitus aidosti haluaa turvata kotimaisen ammattikalastuksen edellytyksiä, on sen jätettävä suunnitellut leikkaukset tekemättä, sanoo Nylund.

Kestävän ja ympäristöystävällisen EU-budjetin puolesta

Euroopan parlamentin budjettivaliokunta painostaa Europarlamentaarikko Nils Torvaldsin aloitteesta EU:ta laajentamaan ympäristö- ja ilmastofokustaan.

Lue edellinen artikkeli

Panamapaperit ovat tärkeitä, mutta niin on lähdesuojakin

Euroopan parlamentin "Panama papers” -valiokunta kokoontui ensimmäiseen kuulemiseensa eilen tiistaina. Valiokunta on vastuussa selvityksestä, joka keskittyy niin kutsuttujen Panamapapereiden paljastamiin ongelmiin.

Lue seuraava artikkeli