Vaaleja ja takinkääntöjä ei tarvita

Haglund: puheet ennenaikaisista vaaleista ovat hätiköityjä

 – Puheet ennenaikaisista vaaleista ovat hätiköityjä, totesi Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Carl Haglund lauantaina puheessaan puolueen Helsingin piirikokouksessa. Haglund kiinnitti huomiota sekä siihen että perustuslain kirjaukset ennenaikaisten vaalien järjestämisestä ovat jääneet monelta lukematta samalla kun moni päättäjä on sortunut populismiin ja takinkääntöihin.

– Talouskomissaari Rehn on toistuvasti peräänkuuluttanut luottamusta herättäviä sopeutustoimia ja uudistuksia. Samalla eurovaaliehdokas Rehn haluaa ennenaikaiset vaalit ennen kuin sopeuttamispäätökset ovat toimeenpantu. On aiheellista kysyä millaisia signaaleja moiset lausunnot lähettävät markkinoille ja kansainvälisille luottoluokituslaitoksille, Haglund totesi puheessaan lauantaina.

Haglund muistutti myös, että lakia ennenaikaisista eduskuntavaaleista muutettiin osana perustuslain uudistusta vuonna 2000. Lain henki on että ennenaikaiset vaalit pidetään vasta jos eduskunnassa ei ole kyetty muodostamaan toimivaa hallitusta.

– Ei ole vastuullista spekuloida ennenaikaisilla eduskuntavaaleilla. Hallitus ja sen takana olevat puolueet ovat päätöksillään osoittanut päättäväisyyttä eikä hallituksen toimintakyky ole riippuvainen yksittäisistä henkilöistä. Eduskunnan enemmistö tukee hallitusohjelmaa, sopeuttamispäätöksiä ja niiden toimeenpanoa. Tämä tilanne ei ole muuttumassa pääministerivaihdoksen takia, Haglund alleviivasi ja muistutti että vastaavaan järjestelyyn päädyttiin myös neljä vuotta sitten Mari Kivinimen noustessa pääministeriksi.

SFP i Helsingfors återvalde Ekman

Johan Ekman har enhälligt omvalts till kretsordförande för SFP i Helsingfors.

Lue edellinen artikkeli

SFP:s i Österbotten resolution 12.4.2014

Kretsmötet anser att regionerna bör utarbeta sin egen modell för hur produktionen av social- och hälsovårdstjänsterna skall utformas i framtiden. Vidare anser kretsmötet att företrädare för Vasa sjukvårdsdistrikts område ges... Lue lisää »

Lue seuraava artikkeli