Turvallisuuspolitiikka ei voi nojautua toiveisiin

Ensimmäinen televisioitu vaaliväittely antoi aihetta muistuttaa ehdokkaita siitä, että Suomen kansa ansaitsee selkokielistä puhetta maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

– Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei voi rakentua hartaiden toiveiden varaan, toteaa Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen ehdokas, europarlamentaarikko Nils Torvalds.

– Kaikki Itämeren alueen konfliktit ovat koskettaneet Suomea 1100-luvun ensimmäisistä ristiretkistä lähtien. On suorastaan epärehellistä, että ehdokkaat nyt teeskentelevät, että Suomi voisi pysyttäytyä konfliktien ulkopuolella.

Ajatus siitä, että koalitiot muodostuisivat automaattisesti konfliktin sattuessa, on suorastaan naurettava. Lisäksi on merkillistä väittää, että Suomi valitsisi puolensa konfliktin sattuessa: kaikki ovat samaa mieltä siitä, että Suomi kuuluu länteen – siitä syystä on aika ilmeistä, mihin yhteisöön me kuulumme.

– Ainoa rehellinen vastaus on, että Suomen paikka on Natossa ja sen tietävät kyllä muutkin ehdokkaat. Miksei voida käyttää selkokieltä?

Rehn-Kivi alkoholilaista: Kansanterveys tärkeämpää kuin helpompi saatavuus

Alkoholilain tarkoitus oli vähentää alkoholinkulutusta ja sen negatiivisia vaikutuksia yhteiskunnassamme.

Lue edellinen artikkeli

Sairaaloiden alasajo ja leikkaustoiminnan keskittäminen laitettava jäihin

RKP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Anders Adlercreutz vaatii hallitusta keskeyttämään päivystysuudistuksen täytäntöönpanon, eli sairaaloiden alasajon ja pienempien sairaaloiden leikkaustoiminnan keskittämisen.

Lue seuraava artikkeli