Suomen pitää myös tulevaisuudessa olla syövänhoidon mallimaa

08.02.2018

- Kansainvälisessä vertailussa syövän hoito Suomessa on huipputasolla. Tietenkin on osa-alueita, joissa voisimme olla entistäkin parempia, sanoo kansanedustaja Veronica Rehn-Kivi.

Meidän pitäisi, esimerkiksi, panostaa nykyistä enemmän niiden ihmisten jälkiseurantaan, jotka ovat nuorena sairastaneet syövän ja saaneet sytostaattihoitoja. On osoittautunut, että näillä henkilöillä on muita suurempi alttius saada jälkivaikutuksia myöhemmin elämässä, kuten sydän- ja verisuonisairauksia. Meidän on huolehdittava sekä ennaltaehkäisevän hoidon riittävistä resursseista, että jo tervehtyneiden ihmisten jälkiseurannasta. Sote-uudistus tuo myös mukanaan uusia haasteita.

Tehokkaan ja turvallisen hoidon saamiseksi alueellisten erojen tulisi vähentyä eikä lisääntyä. Myöskään syövänhoidon tutkimuksen rahoitusta ei saa vaarantaa maakuntien uusien rahoitusmallien johdosta. Tässä tilanteessa on äärimmäisen tärkeää, että suunniteltu kansallinen syöpäkeskus FICAN toteutuu.

- Yhteiset hankkeet kuten Mallimaa2020, jossa syöpäjärjestöt ja lääketeollisuus yhteistyössä kehittävät parantumiskeinoja yksilöllisten hoitomuotojen suuntaan, ovat tärkeitä, jotta Suomi olisi syövänhoidon mallimaa myös tulevaisuudessa, toteaa Rehn-Kivi.

Kirjoittaja: