Strand: työllisyystavoite asetettava 80 prosenttiin

Nämä muutokset ovat sinällään positiivisia, mutta työllisyysasteen nostamiseksi tarvitaan enemmän, sanoo kansanedustaja Joakim Strand.

Työaikalain muutoksista keskusteltiin eduskunnassa keskiviikkona. Muutoksilla pyritään varmistamaan joustavat työaikajärjestelyt erilaisten yritysten ja työnantajayhteisöjen tarpeisiin sekä toisaalta helpottamaan työntekijöiden työn ja yksityiselämän yhteensovittamista.

– Nämä muutokset ovat sinällään positiivisia, mutta työllisyysasteen nostamiseksi tarvitaan enemmän, totesi kansanedustaja Joakim Strand debatissa.

– On todella hienoa, että Suomi on saavuttamassa 72 % työllisyysasteen. Pidemmän päälle tavoitteena tulee kuitenkin olla 80 %. On panostettava koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin sekä vietävä läpi välttämättömiä uudistuksia. Nämä ovat muun muassa paikallisen sopimuksen edistäminen sekä ulkomaisen työvoiman tarvehankinnan poistaminen.

– Uskon että kaikki saavat palautetta yrityksiltä siitä, että kasvuhaluja on – kunhan vain saisi palkattua lisää porukkaa, sanoo Strand.

Eduskunta ei kulje hallituksen talutusnuorassa

Alamme olla periaatteellisesti todella vakavilla vesillä, jos ministeriöt alkavat ennalta tarkastamaan valiokuntien mietintöjä, sanoo Henriksson.

Lue edellinen artikkeli

Torvalds: Det krävs modiga beslut för att minska CO2-utsläppen från trafiken

Om vi inte minskar utsläppen, kommer det innebära striktare ramar för jordbruket och industrin samt eventuellt för vår statsbudget, säger Torvalds.

Lue seuraava artikkeli