Postin otettava itseään niskasta kiinni

Joulun jälkeen on muun muassa käynyt ilmi, että monet oikealla osoitteella lähetetyt joulukortit ovat saapuneet myöhässä osoiteselvityksen jälkeen, vaikka ne on lähetetty ennen Postin asettamaa aikarajaa.

Samalla on käynyt ilmi, että saapumattoman tai myöhästyneen postin tapaukset ovat lisääntyneet. RKP:n kansanedustaja Thomas Blomqvist ihmettelee, mitä Postissa oikein touhutaan.

– On paradoksaalista, että nämä myöhästymiset tapahtuvat nyt, kun Posti lobbaa sen puolesta, että uusi lainsäädäntö ei saisi hyödyttää kilpailijoita. Mikäli valtiollinen postilaitos ei pysty hoitamaan tehtäviään, ei meillä pian ole muita vaihtoehtoja, kuin alkaa käyttää kilpailijoita, Blomqvist sanoo.

Lähestyvien kunnallisvaalien alla Blomqvist painottaa, että myöhästelevä posti myös vaikuttaa demokraattiseen oikeuteen äänestää.

– Miten ennakkoon äänestävät suomalaiset voivat luottaa siihen, että postilla kulkevat äänet ehtivät perille ajoissa, kun edes jokavuotinen joulukorttilähetys ei toiminut niin kuin sen piti? Meidän on aina voitava luottaa siihen, että posti tulee ajoissa perille – myös lähetysten määrän ollessa suuri. Erityisesti kunnallisvaaleja ajatellen. Nyt Postin on todella ryhdistäydyttävä.

Kansalaisten oikeusturva uhkaa vaarantua

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson katsoo, että hallituksen esitys käräjäoikeusuudistuksesta on kansalaisten oikeusturvan kannalta ala-arvoinen.

Lue edellinen artikkeli

Henriksson: Svensk- och finskspråkiga finländare ska ha samma rättigheter

Svenska Yle skriver idag att en svenskspråkig har nekats rättshjälp på grund av sitt modersmål. Efter en uppmaning av Östra Nylands rättshjälpsbyrå att vända sig till en privat advokat har han därefter blivit nekad stöd för att kunna använda denne.

Lue seuraava artikkeli