Pohjanmaalainen innovointi ja yrittäjyys Euroopan kartalle

Kansanedustaja Christina Gestrin vierailee 9.-10.3. Pohjanmaalla osana valtakunnallista EU-vaalikampanjaansa. Vierailua isännöi kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos.

– EU:n on nyt aika kohdistaa katseensa tulevaisuuteen ja edistää uusien työpaikkojen luomista. Tästä syystä on myönteistä, että EU:ssa juhlitaan perheviljelyn vuotta. Lähiruoka ja paikalliset energiaratkaisut luovat työpaikkoja paikallisesti, mikä myös edistää koko EU:n talouden kohentumista, toteaa kansanedustaja ja RKP:n EU-vaaliehdokas Christina Gestrin. Gestrin on vaikuttunut siitä, miten Pohjanmaalla on menestyksekkäästi panostettu paikallisiin energiaratkaisuihin ja lähiruokaan. Panostukset paikallisella ja alueellisella tasolla ovat johtaneet muun muassa alhaisempiin työttömyyslukuihin verrattuna moniin muihin Suomen alueisiin.

– Pohjanmaa on edelläkävijä ympäristöteknologian ja biotalouden kehittämisessä. Ympäristöteknologian ala on viime vuosien aikana kasvanut merkittävästi ja se on tärkeä Suomen viennille. Haluan Euroopan parlamentissa tuoda esille Pohjanmaan menestyksekästä mallia. Pohjanmaalainen maanviljely- ja puutarha-alan osaaminen sekä tietotaito uusituvan energian ja ympäristöteknologian aloilla ovat hyviä esimerkkejä tulevaisuuteen suuntautuneesta yrittäjyydestä, jonka positiiviset vaikutukset ylittävät alueen maantieteelliset rajat jatkaa Gestrin.

– On ajateltava uudella tavalla, jotta Suomen ja Euroopan talous saisivat vauhtia. Pohjanmaa on maankunta, joka myös Eurooppalaisesta näkökulmasta katsottuna antaa oivan esimerkin siitä, miten uusajattelu voi edistää työllisyyttä, toteaa kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos.

Christina Gestrin järjestää 10.3. klo: 17 seminaarin ”Vihreä kasvu luo työpaikkoja ja edistää hyvinvointia” Hotelli Valloniassa, Mustasaaressa. Seminaarin osallistuvat oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, markkinointijohtaja Robert Olander Teknologiakeskus Merinovasta sekä Wärtsilä Finland Oy:n toimitusjohtaja Stefan Damlin. Seminaarin juontajana toimii kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos. Tilaisuus on avoin yleisölle ja median edustajille.

Lisätietoja Christina Gestrin Kansanedustaja, RKP puh. 050 511 3121 Ulla-Maj Wideroos Kansanedustaja, RKP puh. 050 511 3141

Nylander: Verohallinnon asiakaspalvelu on turvattava

Kansanedustaja Mikaela Nylander (RKP) on erittäin huolestunut suunnitelmista sulkea useita Verohallinnon toimipisteitä.

Lue edellinen artikkeli

Tasa-arvoinen EU?

Borgarsdóttir Sandelin, Böling ja Gestrin keskustelevat Euroopan unionin tasa-arvoisuudesta

Lue seuraava artikkeli