Henriksson: Siniset epätoivoisia tuodessa esille ummehtunutta nationalismia

03.11.2017

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin mielestä on valitettavaa, että maan kaksikielisyys joutuu kärsimään Sinisen tulevaisuuden huonoista kannatusluvuista.

Kulttuuriministeri Sampo Terho (s.) sanoi Helsingin Sanomille, että lukion ruotsin kielen opetuksesta voitaisiin tehdä vapaaehtoinen. Terho pitää ruotsin kielen opiskelua resurssien haaskauksena.
”Terho unohtaa, että Ruotsi on Suomen toiseksi suurin vientimaa. Sen lisäksi moni suomalaisista työnantajista on yhteispohjoismaalaisia yrityksiä. On kummallista, ettei Terho ymmärrä ruotsin kielen taitojen olevan suomalaisten kilpailuvaltti”, Anna-Maja Henriksson sanoo.
Yle uutisten eilen julkaiseman mielipidetiedustelun mukaan Sinisen tulevaisuuden tulevaisuus näyttää synkältä. Puoluetta kannattaa 1,3 prosenttia suomalaisista.
”On ala-arvoista, että epätoivoinen Sininen tulevaisuus käy Suomen kaksikielisyyden kimppuun. Suomi tarvitsee vähemmän ummehtunutta nationalismia ja enemmän kontaktipintaa ulkomaailmaan, eikä päinvastoin.”
”Eilen Pohjoismaisen neuvoston kokous päätyi siinä hengessä, että Pohjoismaista tehdään maailman integroitunein alue. Suomalaiset pitävät pohjoismaista yhteistyötä tärkeänä. Terho ei näytä haluavan ymmärtää niitä mahdollisuuksia, jotka ruotsin kielen taito tarjoaa suomalaisille nuorille pohjoismaisilla työmarkkinoilla.”
Kulttuuriministeri toimii myös Suomalaisuuden liiton puheenjohtajana.
”Terho yrittää askel askeleelta horjuttaa ruotsin kielen asemaa Suomessa. Ensin heikennetään nuorten ruotsin kielen taitoa entistä enemmän. Sen jälkeen todetaan, että virkamiesruotsin vaatimukset ovat kohtuuttomia. Tämä on petollinen strategia.”
Henrikssonin mielestä on valitettavaa, että Suomen kulttuuriministeri yrittää heikentää toista kotimaista kieltä Ruotsalaisuuden päivän alla Suomen satasvuotisjuhlavuonna. Ruotsin kieli on ollut tärkeä osaa tasavallan rakentamista.
”Nyt muut hallituspuolueet joutuvat näyttämään, etteivät ne anna periksi Sinisten oikuille. Se riittää, että Sinisillä on viisi ministerisalkkua. He eivät saisi sanella Suomen kielipolitiikkaa”, Henriksson sanoo.

Kirjoittaja: