Hallitukselta puuttuu visio

Säästötoimenpiteiden toteuttamista koskevien selkeiden visioiden esittämisen sijaan hallitus pesee kätensä viitaten siihen, että korkeakouluilla on autonomiansa – ne voivat itse päättää miten selviytyvät jyrkästi leikatuilla resursseillaan.

Näin lausuu Mikaela Nylander (RKP) ryhmäpuheenvuorossaan eduskunnassa käydyssä välikysymyskeskustelussa joka koski korkeakoulu- ja opintotukileikkauksia.

– Tässä syyllistytään mielestäni vakavaan ajatusvirheeseen. Korkeakoulujen autonomia ei vapauta hallitusta siitä, että sillä on oltava oma huolellisesti valmisteltu korkeakoulupolitiikka. Päinvastoin hallituksella pitäisi, nimenomaan näinä vaikeina aikoina, olla selkeät visiot koulutuksemme, tutkimuksemme ja innovaatiopolitiikkaamme tavoitteista, sanoo Nylander.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä ei hyväksy hallituksen uusia opintotukilinjauksia.

­– Keskellä tätä kitsasta sivistysilmastoa nuoret opiskelijamme – huomisen yhteiskunnan rakentajat – saavat myös toisen kylmän suihkun niskaansa. Opintotukea vähennetään voimakkaasti ja käyttöön otetaan lainapainotteisempi järjestelmä. Katsomme, että opintotukeen ehdotettu muutos luo riskiä koulutuserojen uudelleen kasvamiselle, sanoo Nylander.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä on välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja. Koko oppositio on asettunut välikysymyksen taakse.

Aikooko hallitus perua koulutusleikkaukset?

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson vetoaa tänään kehysriihessä istuviin hallituspuolueiden edustajiin, että sivistysvaltiota romuttavista koulutusleikkauksista luovuttaisiin.

Lue edellinen artikkeli

Työn kysynnän ja tarjonnan kohdattava

On ilmeistä, että lukuisat vapaat työpaikat ja suuri määrä työttömiä eivät tällä hetkellä löydä toisiaan. Sen vuoksi työllistämispalveluista ja työnvälityksestä on tehtävä tehokkaampia ja tuloskeskeisempiä, sanoo Joakim Strand.

Lue seuraava artikkeli