Ennakkoäänten ehdittävä perille ajoissa!

Osa kunnista ja paikallistoimijoista kertoo joutuneensa maksamaan sakkoja myöhästyneistä vaalijulisteista, jotka eivät ole tulleet ajoissa postissa.

Saapumatta jääneen tai myöhästyneen postin tapaukset vaikuttavat lisääntyneen. Lähestyvien kunnallisvaalien alla Nylund painottaa, että myöhästelevä posti myös vaikuttaa demokraattiseen oikeuteen äänestää.

– Ennakkoon äänestävien suomalaisten on voitava luottaa siihen, että postilla kulkevat äänet ehtivät perille ajoissa. Meidän on aina voitava luottaa siihen, että posti tulee ajoissa perille – myös lähetysten määrän ollessa suuri. Erityisesti nyt kunnallisvaaleja ajatellen, Nylund sanoo.

– On paradoksaalista, että nämä myöhästymiset tapahtuvat samalla, kun lisääntynyttä kilpailua mahdollistava uusi postilaki on eduskunnan käsittelyssä. Luotettavuus ja toimitusvarmuus tulevat jatkossa olemaan tärkeimmät kilpailukykytekijät.

Nyt tarvitaan täysremontti

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson vaatii hallitusta valmistelemaan potilaan valinnanvapautta koskevan lainsäädännön kunnolla uudelleen ja sen lähettämistä vielä uudelle lausuntokierrokselle ennen sen antamista eduskunnalle.

Lue edellinen artikkeli

Veronkiertäjien hyödyntämä porsaanreikä tukittu

Europarlamentin talousvaliokunta antoi eilen illalla tukensa komission uudelle veropakoa vaikeuttavalle direktiiville.

Lue seuraava artikkeli