Helsinki

Helsinki: Martina Harms-Aalto asettuu ehdolle Helsingissä

- Olen saanut monta pyyntöä asettua ehdolle ja tunsin velvollisuuden kutsuvan. Aidosti toimivan kaksikielisen Helsingin eteen on vielä paljon tehtävää. Sen parissa olen työskennellyt pitkään ja koen, että minulla on siihen paljon annettavaa, Harms-Aalto sanoo.

Harms-Aalto toimii Samarbetsforum -nimisen yhdistyksen toiminnanjohtajana. Aikaisemmin hän on toiminut yhteensä kaksitoista vuotta Kauniaisten kaupunginvaltuustossa, joista kahdeksan kaupunginhallituksessa ja neljä kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana.

Helsinki: Valtuustoryhmän ryhmäaloite

Guggenheim-museoprojektin kaaduttua on tärkeää kehittää Eteläsatamaa ja Kauppatorin aluetta kokonaisuutena.

Me allekirjoittaneet ehdotamme tässä ryhmäaloitteessa rantakävelyreitin suunnittelemista, joka ulottuu Olympiaterminaalista Katajanokan terminaaliin.

Reitin varrelle voidaan olemassa olevien elementtien lisäksi, joita ovat Vanha Kauppahalli ja Kauppatori, suunnitella puistoistutuksia, kahviloita ja vastaavaa. Guggenheim-museolle varatulle tontille voitaisiin sijoittaa Itämeri-teema-paviljongin, jossa olisi tilaa sekä pysyville että tilapäisille näyttelyille.

Helsinki: Lausunto RKP:n Helsingin piirihallituksen kokouksesta

Päivittäin käydään monia tärkeitä keskusteluita, jotka vaikuttavat meidän arkeemme. Jotkut aiheet herättävät muita enemmän keskustelua, mistä Guggenheimkeskustelu on tuore esimerkki. Siksi RKP:n Helsingin piirihallitus haluaa painottaa terveen ja toimivan keskusteluilmapiirin tärkeyttä ja ottaa etäisyyttä viharetoriikasta. Piirihallitus haluaa vaalia avointa ja rakentavaa keskusteluilmapiiriä, ilman asiattomia hyökkäyksiä.

RKP:n Helsingin piiri: Tavoitteena oma pormestariehdokas

Piirin puheenjohtaja Cecilia Ehrnrooth painottaa aktiivisen Helsingin politiikan ja hallinnon kehittämiseen osallistumisen tärkeyttä.

- Työskentelemme ahkerasti kunnallisvaalien ehdokasasettelun kanssa. Kaikkien aktiiviemme keskuudessa näkyvä positiivinen henki osoittaa, että meillä on kaikki mahdollisuudet poimia kuusi valtuustopaikkaa. Pormestariehdokkaan nimeäminen on siksi luonnollinen askel meille.

Helsinki: RKP:n Helsingin piiri nimesi ensimmäiset kunnallisvaaliehdokkaansa

- Meidän Helsinkiläisten aktiivinen osallistuminen meitä ja maan pääkaupunkia koskettaviin asioihin on erittäin tärkeää. Vaikutusmahdollisuuksia on monia, ei vähiten tulevia kunnallisvaaleja ajatellen. Siksi olemme iloisia, että voimme jo tässä vaiheessa nimetä monta hyvää ehdokasta. Nämä ehdokkaat edustavat laajaa osaamista eri puolilta Helsinkiä ja tulevat yhdessä myöhemmin nimettävien ehdokkaiden kanssa olemaan kaikkien äänestäjiemme käyettävissä, sanoo piirin puheenjohtaja Cecilia Ehrnrooth.

Pages

Subscribe to RSS - Helsinki