SFP-RKP

Mikä on hallituksen EU-politiikan suunta?

Lehdistötilaisuudessa 14. helmikuuta komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja komissionääri Gunther Oettinger esittivät EU:lle vakaata budjettia ja tuntuvia panostuksia tulevan monivuotisen rahoituskehyksen eri osa-alueille. He esittivät enemmän määrärahoja muun muassa turvallisuuteen ja puolustukseen, ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja myös esimerkiksi enemmän varoja EU:n Erasmus + vaihto-ohjelmaan jotta liikkuvuus ja kansainvälistyminen nuorten keskuudessa lisääntyisivät.

Hallituksen on tehtävä enemmän kielellisten oikeuksien toteuttamiseksi

Eduskunta keskusteli torstaina hallituksen kielikertomuksesta. Kielikertomus antaa huolestuttavan kuvan Suomen kieli-ilmapiiristä. Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Thomas Blomqvist esitti ryhmänsä kannan keskustelussa.

− Tarvitsemme myönteisempää asenneilmapiiriä eri kieli- ja väestöryhmiä kohtaan. Valtiovalta hallituksen ja eduskunnan johdolla kantavat vastuuta yhteiskunnan asenneilmapiiristä. Nyt on kaikella tavalla edistettävä myönteisempää kieli-ilmapiiriä, Blomqvist sanoi.

Landskapsreformen är bara början

- Kommunerna står inför den största förändringen någonsin i och med vård- och landskapsreformerna. Den kommunala verkligheten kommer att förändras radikalt, säger riksdagsledamot Mikaela Nylander.

Svenska folkpartiet är igen på basis av kommunalvalsresultatet i april 2017 berättigad till en plats i Kommunförbundets styrelse. SFP har utsett riksdagsledamot och Borgå stadsfullmäktiges ordförande Mikaela Nylander till sin representant i styrelsen för kommande period.

Maakuntauudistusta ei haluta, mutta se tulee – perhevapaauudistusta ei saada, vaikka se tarvitaan

− Se on harmillista. Itse tulkitsin viikonlopun julkisuudessa käydyt keskustelut kahden suurimman hallituskumppanin välillä niin, että molemmat näkevät uudistuksen tarpeen. Ja että molemmat olisivat olleet valmiit todellisiin neuvotteluihin, sanoo RKP:n kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Anders Adlercreutz.

Pages

Subscribe to RSS - SFP-RKP