Kun sain kirjan, hämmennyin ensin. Äskettäinhän oli Ateneumissa näyttely, jota en valitettavasti nähnyt, mutta jossa myös oli vahva naisnäkökulma. Olisiko kirjassa nyt samasta materiaalista kyse?
Lähemmin tarkasteltuna näin ei ollut. Ateneumin näyttelyn keskeinen henkilö oli L. Onerva, maamme ensimmäinen naispuolinen akateeminen taidehistorioitsija, ja näyttelyssä kuvattiin 1910-luvun Helsinkiä hänen silmin katsottuna. Kuvataan kulttuuririentoja, mitkä alueet olivat silloin naisystävällisiä, minne pääsee syömään ilman herraseuraa, missä juodaan parhaat kahvit terassilla. Miltä Helsingin naiset näyttävät valkokankaalla, mikä naiskirjailijan uutuusteos haetaan kirjakaupasta ja kenen näyttelijättären bravuuria on ihan pakko päästä katsomaan.
Bistömin ja muiden kirja kuvailee monen vuosisadan aikaisia tapahtumia Helsingissä, ja kuvaus alkaa Töölöstä (!), joka oli vähän kaukainen saaristokylä Helsingin pitäjässä - ja tietenkin vanhempi kuin itse kaupunki. Ulrika Rosendahlin kirjoituksessa kerrotaan, miten Margareta Laurensdotter omistaa maata Töölössä ja on mahdollista, että hän vielä perii Tallinnassa (oikeastaan Revalissa) asuvan veljensä osuuden. Rosendahl myös toteaa, että on havaittu keski-ajan olleen Suomessa paljon kansainvälisempi kuin on luultu ja aineellinen hyvinvointi oli samantapaista kuin Itämeren alueen Hansakaupungeissa.
Sallittakoon tässä poikkeaminen Hampuriin, joka sekin on Hansakaupunki. Sielläkin on meneillään satama-alueiden suuri myllerrys ja paljon rantaviivaa on vapautunut satamakäytöstä. Varsin mielenkiintoisella tavalla, ja monimutkaisilla sopimuksilla pyritään takaamaan, että kaupunkitila on kaikille avoin, mutta rakentaminen tiivistä - niin kuin vaadittiin menneellä viikolla kun eduskunta keskusteli hallituksen metropoliselonteosta - tai sanottakoon että Janne Vapaavuoren selonteosta. Avoimeen kaupunkiin kuuluu tässä ns. Hafencity-projektissa muun muassa, että kiinteistön omistajien on siedettävä että heidän jalkakäytävillä soitetaan musiikkia, osoitetaan mieltä ja kerjätään! Mutta rakentamisen ideana on myös, että syntyy paljon pikkupuoteja talojen kivijalkaan. Hyvää oli alku, vaikka rantaviivan hyödyntäminen on haasteellista, koska vuorovesivaihtelussa veden pinnan korkeus vaihtelee yli 3 metriä!
Hampurista haluaisin välittömästi tuoda kaksi asiaa tänne Töölöön. Töölönlahden ulkoilureitin varrella meidän vesilaitoksemme voisi tarjota puhdasta vettä vesitornista - tai miksipä ei vanhanaikaisesta vihreästä pumpusta. Ja miksi molemmat kaistat Töölönlahden ympäri ovat suurimmalta osin asfaltilla päällystettyjä? Toinen niistä voisi aivan hyvin olla juoksijoille ja kävelijöille suotuisampi hiekkapohjainen. Moni juoksija säästyisi kulumilta, ja voisimme paremmin pitää pyöräilijät erillään muista ulkoilijoista!
Takaisin Naisten Helsinkiin. Kirjassa kuvataan monipuolisesti naisuranuurtajia, esimerkiksi ensimmäisiä naisarkkitehtejä, taitelijoita, järjestöjä, Vanhalla Hautausmaalla haudattuja naisia jne.
Kirjassa on Töölölle vielä kaksi omaa lukua, joista toisessa kuvataan miten uusi kaupunginosa rakennetaan keskiluokan itsenäisiä naisia silmälläpitäen. Taustalla on, että Helsinki 1900-luvun alussa on vahvasti naisten kaupunki. Enemmistö heistä, jotka muuttivat maalta Helsinkiin, olivat naisia.
Ja tietenkin kuvataan kaupunginosaamme kirjailijoittemme kautta. Mutta vain yhden mukaan on nimetty katu.
Summa summarum: naisnäkökulma kaupungin historiaan on merkittävä tapa laajentaa näkökulmia. Kyllä tästä kirjasta voi ammentaa vielä monta kertomusta ja viisautta!