Lakihanke muun omaisen oleskelulupaehtojen muuttamiseksi asetettu

Sisäasiainministeriö on tänään asettanut säädöshankkeen ulkomaalaislain muuttamiseksi Suomen kansalaisen muulle omaiselle myönnettävään oleskelulupaan liittyen. Muulla omaisella tarkoitetaan muita kuin ydinperheen jäseniä, eli esimerkiksi Suomen kansalaisen vanhempia.
Jaa

Säädöshankkeessa tarkistetaan ulkomaalaislain perheenyhdistämistä koskevia ulkomaalaislain säännöksiä siten, että laki mahdollistaisi joissain tilanteissa nykyistä suuremman harkintavallan oleskeluluvan myöntämisessä Suomen kansalaisen muulle omaiselle. Nykysäännösten mukaan oleskelulupa muulle omaiselle voidaan myöntää vain jos muu omainen on täysin riippuvainen Suomessa olevasta perheenkokoajasta tai heidän on tarkoitus jatkaa aiempaa kiinteää perhe-elämää.

Lakimuutos pyritään tuomaan eduskuntaan syksyllä.

Lisätietoja: ylitarkastaja Elina Immonen, 071 878 8616, erityisavustaja Thomas Bergman, 071 878 8212

 

Astrid Thors
Julkaistu 26.05.2010